Pi’erre Bournen paluu Suomeen siirtyy alkuvuoteen 2022

Pi'erre Bourne keikkaili Suomessa ensimmäisen kerran helmikuussa 2020.

Keikkapaikka pysyy samana.

Yhdysvaltalaisen Pi’erre Bournen tälle viikolle kaavailtua Suomen keikkaa on jouduttu siirtämään. Keikka oli alun perin tarkoitus järjestää Helsingin Ääniwallissa perjantaina 15. lokakuuta, mutta nyt se toteutuukin vasta alkuvuodesta 2022.

Uudeksi ajankohdaksi on vahvistettu perjantai 10. helmikuuta. Mikäli uusi ajankohta ei sovi lipun jo ostaneille, niin liput on mahdollista palauttaa niiden ostopaikkaan.

Ääniwallin show ei ollut tuottaja-räppärin ainoa Euroopan-kiertueen esiintyminen jonka toteuttaminen ei onnistu alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti. Syynä ovat luonnollisesti koronarajoitukset.

Tänä syksynä toteutuvat keikat on lueteltu artistin jakamassa listauksessa. Instagram-postauksen näet alta.

 

View this post on Instagram

 

Henkilön Yo Pi’erre (@pierrebourne) jakama julkaisu