Paperi T:nä tunnettu Henri Pulkkinen on PME Recordsin uusi A&R -päällikkö

Henri Pulkkinen Tavastia-klubin takahuoneessa Gettomasan Diplomaatti-albumin levyjulkkareissa kesäkuussa.
Loasteeze

Uudesta nimityksestä huolimatta Pulkkinen jatkaa myös Radio Helsingin musiikkipäällikkönä.

PME Records on saanut joukkoihinsa kovan luokan lisävahvistuksen uuden A&R-päällikön muodossa. Tehtävään on nimitetty Paperi T:nä tunnettu Henri Pulkkinen.

Pulkkisen työnkuvaan kuuluu muun muassa osallistuminen PME Recordsin artistiprojektien suunnitteluun sekä artistien urien ohjaaminen määrätietoisesti eteenpäin.

– Henrillä on pitkäkestoinen kokemus musiikkialalta ja hänen intohimonsa musiikkiin on vertaansa vailla. Mahdollisuus saada Henri osaksi kasvavaa PME:n tiimiä oli tilaisuus, jota ei voinut sivuuttaa. Uskon, että hänen tukensa avulla artistimme pystyvät entistä paremmin toteuttamaan omia taiteellisia visioitaan, PME:n toimitusjohtaja Teemu Laitinen kommentoi tiedotteessa.

Porvoolaistaustainen ja sittemmin helsinkiläistynyt Pulkkinen on vaikuttanut musiikkialalla jo yli kymmenen vuotta. Omalla soolourallaan hän on saanut useita palkintoja, joiden joukkoon kuuluu arvostettu Teosto-palkinto vuoden 2015 Malarian pelko -albumista. Hän oli myös osa Ruger Hauer -yhtyettä yhdessä Pyhimyksen ja Tommishockin kanssa. Lisäksi Pulkkinen toimii Radio Helsingin musiikkipäällikkönä ja radiotoimittajana.

– On todella kiinnostavaa työskennellä myös tällä puolella alaa. PME on ainutlaatuisessa asemassa suomalaisella musiikkialalla uuden luojana ja sekoittamassa pakkaa. Olen innoissani alkaneesta yhteistyöstä, Pulkkinen kertoo.

PME:n artisteihin lukeutuvat esimerkiksi JVG, ALMA, Gettomasa, Reino Nordin, Töölön Ketterä, Elias Gould, Pykäri, Lauri Haav ja ETTA. Levy-yhtiö on palkittu vuoden indie-levy-yhtiönä ja vuoden levy-yhtiönä Musiikki & Median Industry Awardseissa vuosina 2017 ja 2018.