”Näät jo kaukaa se on baddie” – rap-tulokas Slanin promootio hämmensi helsinkiläisten aamua

Tino Pirttioja

Suomen Def Jamin uusin sainaus julkaisi ensimmäisen singlensä.

Helsinkiläisille saattoi perjantai-aamuna tulla takaumia vuoden 2015 Summer Upin markkinointikampanjasta, sillä pääkaupungin keskustassa oli jälleen satoja pahviständejä alipukeutuneesta kyykkäävästä naisesta. Ständien hahmo ei kuitenkaan tällä kertaa ollut Nicki Minaj vaan suomalainen tulokasartisti Slani, joka esiteltiin suurelle yleisölle ensimmäisen kerran Emma Gaalassa.

Sissimarkkinointi-iskun taustalla oli se, että Suomen Def Jamille sainattu Slani on nyt julkaissut anteeksipyytelemättömän debyyttisinglensä nimeltä Stacks. Kappaleesta kuulee, että kongolais-oululainen räppäri on inspiroitunut esimerkiksi Lil’ Kimistä, Cardi B:stä, Megan Thee Stallionista ja City Girlsistä.

Mikko Koivusen tuottaman kappaleen suomea ja englantia yhdistelevät lyriikat seuraavatkin pitkälti artistin omien esikuvien linjaa. Slanin tyyli on siis suorasukaisen provosoiva, kuten pahviständitkin antoivat odottaa.

Slani kuvailee tiedotteessa musiikkiaan sataprosenttiseksi 2Pac-energiaksi ja flossailuksi.

Saara Taussi

Slani on ensimmäinen artisti, jonka A&R-tehtävissä Universal Musicilla työskentelevä Jarkko Ehnqvist kiinnitti edustamalleen levy-yhtiölle ilman demoa. Ehnqvist vakuuttui Slanin potentiaalista kuultuaan pelkästään hänen puhelimen sanelimeen äänittämänsä räpit.

Viime vuonna lanseeratun Def Jam Recordings Finlandin muita artisteja ovat Biniyam, Evelina ja tuottajaduo Nightshift, jonka muodostavat MVAbeats ja JAYSTON. Levy-yhtiölle on tulossa muitakin uusia artistikiinnityksiä ja tiedossa on myös yhteisjulkaisuja.

Kuuntele Slanin debyyttisingle Stacks alta. Kappaleen lyriikat näet Klangin lyriikkaosiosta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.