Madboialin ja BML:n energinen yhteistyökappale sai näyttävät visuaalit

Niclas Roms

Aito tunnistaa aidon.

Mielentila-debyyttialbuminsa äskettäin julkaissut Madboiali on laittanut ulos toisen musiikkivideon projektiltaan. Kesäkuussa ilmestyneen Pikku hiljaa -biisin lisäksi visuaaliseen muotoon on nyt saatettu albumin kolmas raita Vaihtoehtoi, jolla fiittaa BML.

Madboiali päätti kuvata kappaleelle videon sen osoittauduttua jo ennen julkaisuaan kappaleeksi joka soi koko ajan sen kuulleiden päässä. Helsinkiläisartsti kertoo saaneensa siitä paljon palautetta tuntemattomiltakin liikkuessaan ulkona.

Musiikkivideo on kuvattu Madboialin asuinpaikoilla Vantaan Myyrmäessä ja Helsingin Jätkäsaaressa. Alla muutamia fotoja videokuvauksista, kuvat suurenevat klikkaamalla.

Madboialin mielestä videosta tekee erikoisen etenkin se, että sillä nähdään samoja tyyppejä kuin parin vuoden takaisella MOLYGANG-videolla. Sillä mukana olleista pikkulapsista on lyhyessä ajassa tullut artistia itseään päätä pidempiä.

– Kaikki oli kasvannu ihan huolel. Oon iloinen et pääsin taas tekee yhteistyötä junnujen kanssa koska rakastan yhdistää mun juttuja huudilaisten kanssa, artisti sanoo.

Visuaalien takana on osittain sama tiimi kuin Lukas Leonin tuoreella Kokkaan-videolla. Ohjauksesta ja kuvauksesta vastaavat Niklas Ahorinta ja Niclas Roms, kun taas Kokkaan-videon ohjaajan Shueib Dahirin vastuulla on ollut esimerkiksi valaistus.

Tsekkaa tuore musiikkivideo alta. IGF:n tuottaman kappaleen lyriikat löydät Klangin Lyriikat-osiosta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.