”Kun laiffi antaa nachoi, ostan dippii” – Yeboyah laittaa jakoon parantavaa energiaa

Monet vaikeat asiat voivat olla ainakin hiukan kevyempiä kun niihin osaa suhtautua oikein.

Debyyttialbumiaan valmisteleva Yeboyah jatkaa matkaansa kohti pitkäsoittoa uudella singlellään nimeltä Just se. Kappaletta on ollut tuottamassa helsinkiläisartistin aiempienkin Sony-julkaisujen tuottaja Yrjänä sekä Mikko Koivunen ja MD$.

Kappaleen teksti on Yeboyahin mukaan syntynyt melkein yhdeltä istumalta lähestulkoon vapaalla tyylillä. Flow’sta tuleekin ajoittain vahvasti mieleen artistin edellisellä singlellä fiitannut NCO.

– Tän biisin teksti syntyi melkein ykkösellä, vähän jopa freestyle-meiningillä. Vaikka elämässä on vaikeita asioita, niin niihin suhtautuminen vaikuttaa tosi paljon. Silloin kun siihen pystyy, on hyvä kattoa omia haasteita vähän ulkopuolisen näkökulmasta ja ne saattaa sit edes hetken tuntua vähän kevyemmiltä. Just se kuvaa mun tapaa käsitellä haasteita ja mulle tällä biisillä on parantavaa energiaa. Kun laiffi antaa nachoi, ostan dippii, Yeboyah sanoo tiedotteessa.

Tammikuussa Sonylle sainatun Yeboyahin tähänastisista julkaisuista näkyy hyvin se, miten tarkkaan ja huolellisesti koko projekti on suunniteltu. Esimerkiksi erittäin tyylikkäät videot on mahdollista katsoa lähes saumattomasti putkeen ja koko pakettia voi kuvata yhdellä sanalla: fresh.

Tuoreimman Kimi Issakaisen ohjaamista videoista näet alta. Spoiler alert: seuraava single tulee mitä ilmeisimmin olemaan nimeltään Tekee mieli.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.