Korona ei lyönyt Lyömättömiä maihin – kokopitkä on lopultakin tulossa Universalin kautta

Ville Naumanen

Solosen, Kosolan ja Xmiehen kokoonpano siirtyi isolle levy-yhtiölle.

YleX:n taajuudeltakin tuttu Lyömättömät on saanut taakseen aiempaa isomman koneiston, sillä kolmikko on tehnyt levytyssopimuksen Universalin kanssa. Kuten uudesta diilistä on mahdollista päätellä, on ryhmältä tulossa uutta materiaalia useamman vuoden tauon jälkeen.

Solosen ja Kosolan sekä tuottaja-DJ Xmiehen muodostama yhtye levytti edelliset julkaisunsa Monspille, joka on sittemmin siirtynyt Warner Musicin omistukseen. Kaupan jälkeen levymerkin perustanut Keijo ”Kepe” Kiiskinen jättäytyi pikkuhiljaa pois sen toiminnasta, mikä sai kolmikon pohtimaan uusia julkaisupoliittisia ratkaisuja.

– Meiän vanha homie Tuomas Rinne oliki menny Universalille duuniin ja meille tuli semmonen olo että me halutaan uus Kepe meidän elämään, nyt kun itse og Kepe on ansaitulla eläkkeellä. Ja kuka olis parempi ku käytännössä Kepen oppipoika HC Tuomas, jonka mäki oon tuntenu toistakymmentä vuotta, Xmies avaa.

Universalilta tiedusteltiin kiinnostusta Lyömättömien kauan odotetun albumin julkaisemiseen ja vastaus oli myönteinen. Vaikka pandemia laittoikin keikkailun jäihin, niin jotain hyötyä siitäkin on ollut: Xmiehen mukaan se mahdollisti albumiprojektin etenemisen isommalla vaihteella.

– Korona-aika unlockas niin täysin taas musantekemisen kun ei jatkuvasti istunu vaan keikka-autossa ja miettiny seuraavaa siirtymistä. Se jatkuva keikkailu vei yllättävän paljon voimia. Nyt sit oli aikaa ja varmaan seittemän vuoden ajalta ihan helvetisti demoja, biittejä ja huukkeja mitä oli keikka-autossa hahmoteltu, ni nyt sit pääs tekemään ne loppuun.

Projektin ensimmäisenä singlenä toimii kesäanthem Älä koske mun kajariini, joka leikittelee vahvasti reggae- ja drum’n’bass -elementeillä. Kappaletta ehdittiin soittaa Lyömättömien keikoilla ja sen julkaisua onkin vaadittu monesta suunnasta jo parin vuoden ajan.

– Nää kelit ansaitsee tommosen puistoanthemin, Xmies perustelee singlevalintaa.

Älä koske mun kajariini julkaistaan perjantaina 18. kesäkuuta. Uusia keikkoja Lyömättömillä ei ole vielä julkistettuna lähiviikoille, mutta YleX:llä heidän freestyle-show’sa kuullaan totuttuun tapaan joka lauantai kello 17-20.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Solonen, Kosola & Xmies (@lyomattomat) jakama julkaisu