Kimi Hendrixin sooloura jatkuu – uudella kappaleella kuultavissa tuttu suomirap-sample

Ei jäämies tai säämies, vaan päämies.

2000-luvun alusta alkaen suomiräpin saralla operoinut Kimi Hendrix palasi julkaisujen pariin uudella sinkulla. Viime vuosikymmenen puolella soolouransa aloittanut artisti julkaisi viime vuonna Överdog levy-yhtiön kautta odotetun Tässä-debyyttialbuminsa.

Miltei parikymmentä vuotta aktiivisena pysynyt Hendrix kuului vuosituhannen alkupuolella perustettuun kotkalaiseen Sine Ira -yhtyeeseen, joka julkaisi virallisesti yhden albumin Pyhimyksen luotsaaman Yellowmic Records levy-yhtiön alla. Yhtyeen ollessa aktiivinen artisti käytti vielä nimeä Kenneth G eli KG, jonka jälkeen soolouran startattua nimi vaihtui Kimi Hendrixiksi.

Uunituoreen Päämies-biisin kertosäkeeseen on samplattu Kalle Kinoksen vuoden 2014 Hyvä Ätmös -levylle päätynyttä Sirkus Jatkuu -kappaletta, josta Rico Tubbs on lisäksi tehnyt menevämmän remixin. Tampere on siis vahvasti läsnä, joten Silkinpehmeen featti on myös erittäin perusteltu. Toinen kappaleen vierailijoista on underground-artistina pysytellyt BÖRJE.

Kuuntele alta uusin styge, jonka tuotannosta vastaa artistin hovituottajana tunnettu UnoBueno.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.