Killah Recordsin tuorein sainaus on serkusten muodostama EL’o

Samuli Vienola

EL’on tuotannossa yhdistyvät boom bap ja nykyaikainen west coast -soundi.

Viime perjantaina Olli Antoniolta sekä ensimmäistä kertaa myös Mäkiltä uutta musiikkia julkaissut Killah Records on jälleen laajentanut artistirosteriaan. Nyt indielabelin listoilta löytyy SEXGANG:in ohella toinenkin yhtye, sillä lafka on sainannut kahden serkuksen muodostaman EL’o.

Yhtyeeseen kuuluvat Karim ja Taha El Ouacef, jotka aloittivat musiikin tekemisen yhdessä kokeilumielessä keväällä 2018. Duo tekee kaiken materiaalinsa alusta loppuun itse biiteistä masterointiin.

– Saundimme emuloi risteytystä klassisemmasta boombap-suomiräpista ja modernista amerikkalaisesta länsirannikon räpistä. Meille on myös tärkeää säilyttää autenttisuus, kaksikko kertoo.

Sainaus julkistettiin jo viikonloppuna Killah Recordsin Instagramissa. Klipin sopimusten allekirjoittamisesta näet alta.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Killah Records (@killahrecords) jakama julkaisu

EL’o on aiemmin julkaissut omakustanteena useita singlejä, joista ensimmäinen laitettiin ulos heti yhtyeen perustamisvuonna. Kaksikon edellinen julkaisu on tänä vuonna ilmestynyt tuplasingle Oh Boy / Voittoi.

Duon Killah-debyyttinä toimii kappale nimeltä KAPTEENI. Teemana sillä on heidän pyrkimyksensä kipparoida omaa laivaa ja luoda uusia aaltoja trendeihin hukkumisen sijaan.

– Kertosäkeessä puhutaan myös Itäväylästä joka vie kappaleen kummankin lapsuuden maisemiin Itä-Helsinkiin ja ystävien kanssa ajeluihin. Pieni kryptisyys toimii koukkuna kuunnella kappale uudestaan, EL’o lisää.

Single tulee ulos perjantaina 28. toukokuuta. Lisäksi kappaleelle julkaistaan video, joka lisätään Killah Recordsin YouTube-kanavalle.