Graciaksen ensimmäinen suomenkielinen albumi julkaistaan vappuna

Karim Awad

Uuden singlen tuotannosta vastaa MD$.

Graciaksen pitkään odotetulle suomenkieliselle albumille on lopultakin vahvistettu nimi ja julkaisuajankohta. Tuleva levy on nimeltään GRACIASI LP, ja se saapuu suoratoistopalveluihin ja digimyyntiin vappupäivänä 1. toukokuuta.

Levyä enteilee uusi single TYYLIT, jonka on tuottanut helsinkiläisartistin muidenkin viimeaikaisten julkaisujen tapaan MD$. Kappaleesta kuvattu video tulee ulos samaan aikaan singlelohkaisun kanssa perjantaina 7. helmikuuta.

Vuonna 2014 PME Recordsille sainatun Graciaksen suomenkielinen albumi on ollut suunnitteilla pitkään. Luminate-nimellä uransa aloittanut artisti on aiemmin julkaissut labelin alla kaksi singleä. Viimeeksi miestä on kuultu PME Recordsin Volume-mixtapella, joka ilmestyi joulukuussa.

Graciaksen uutta materiaalia tullaan kuulemaan tänä vuonna ainakin muutamilla festareilla. Niistä Gracias on jo julkistettu All Day ON! -tapahtuman lisäksi Ruisrockiin.