Flow Festivalille saapuu nigerialainen supertähti Burna Boy

Edellisen kerran artisti nähtiin pari vuotta sitten Helsingissä.

Seuraava globaali supertähti, nigerialainen Burna Boy on lisätty Helsingin Suvilahdessa 12.-14. elokuuta järjestettävän Flow Festivalin ohjelmistoon. Afrikan tämän hetken suurimpiin tähtiin kuuluva artisti yhdistelee musiikissaan dancehallia, afrobeatia ja poppia.

Muusikko esiintyi Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2020 Helsingin jäähallilla. Burna Boyn kuvaillaan olevan afrofuusion sanansaattaja, jonka tavoite on musiikillaan ja esiintymisillään rakentaa siltoja mustien ihmisten välille ympäri maailman.

Tähän mennessä artisti on voittanut muun muassa Grammy-palkinnon ja omaa useamman hitin satojen miljoonien kuuntelukerroilla. Muusikolta voidaan odottaa myös kuudetta albumia kesällä. Albumin ensimmäinen sinkku Last Last julkaistiin viime viikolla musiikkivideon kera.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.