Flow Festivalilla mukana yhdysvaltalaisräppäri GoldLink

GoldLink / Flow Festival

Aikaisemmassa line-upissa mukana ollut Little Simz joutui puolestaan perumaan keikkansa. 

Yhdysvaltalainen hiphopin supertähti GoldLink saapuu Flow Festivalin lavalle festareiden viimeisenä päivänä.

Vuoden 2017 jättihitillä nimeltä Crew suuren yleisön tietoisuuteen noussut räppäri on sittemmin myynyt loppuun Madison Square Gardenin kaltaiset jättiareenat ja häntä on huomioitu muun muassa Grammy-ehdokkuudella. Räppärillä on myös useita yhteisbiisejä muun muassa Tyler, the Creatorin, Kaytranadan ja Christina Aguileran kanssa, joiden tuotannoissa R&B, soul ja hiphop lyövät sulavasti kättä keskenään.

Mukaan festareiden line-uppiin lisättiin myös persoonallisen utuisen äänen omaava Chisu. Laulajan esiintyminen kannattaa ottaa haltuun, sillä seuraavaa ei ole todennäköisesti enää tulossa.

– Chisu jäädyttää soolouransa tänä vuonna ja artistin viimeinen Flow-keikka tuleekin olemaan ainutlaatuinen kokemus täynnä yllätyksiä, kerrotaan festivaalien media tiedotteessa.

Aikaisemmin line-upissa mukana ollut Little Simz joutui puolestaan perumaan Flow-keikkansa Netflix-sarjansa kuvausten vuoksi. Lisäyksiä esiintyjiin tulee kuitenkin myös The Other Sound x Sun Effects -lavan esiintyjiin, sillä mukaan pomppaavat myös kotimaisen kokeellisen ja elektronisen musiikin tekijöiden Antti Tolvin ja Pink Twinsin kokoonpano AT/PT.

Festareiden ohjelmistoon on lisätty myös DJ Renaz, joka on tullut suurelle yleisölle tutuksi toimittajana ja radiojuontajana sekä Mellow Yellow -kollektiivin jäsenenä. Renazin hip hop- ja R&B-painotteiset setit sisältävät lisämausteina myös afrobeats- ja amapianosoundeja.

Suvilahdessa järjestettävästä tapahtumasta on julkistettu artisteja kuten Gorillaz, Florence + The Machine, Nick Cave & The Bad Seeds, Burna Boy, Jamie xx, Michael Kiwanuka, Princess Nokia, , Sigrid, Bikini Kill, Freddie Gibbs, Fred again.. ja King Gizzard & The Lizard Wizard.

Koko Flow Festivalin ohjelmistoon voit tutustua tapahtuman nettisivulla.