Ensin dissiträkki, nyt EP – Machine Gun Kelly takoo raudan ollessa kuuma

Machine Gun Kelly tuijottaa horisonttiin.
Machine Gun Kelly puhui hiljattain paljon julkisuutta saaneesta biiffistään newyorkilaisella radiokanavalla.

Onko tässä Slim Shadyn tähtäimeen joutuneen Machine Gun Kellyn uran tärkein julkaisu?

Machine Gun Kelly on ollut viime viikkoina paljon otsikoissa rap-ikoni Eminemin Kamikaze-yllätysalbumilla kuultujen lainien jälkeen. Clevelandissa varttunut MGK muistaa selkeästi vastustajansa Lose Yourself -klassikon alkusanat, sillä artisti on päättänyt ottaa saamastaan tilaisuudesta kaiken irti.

Ensin MGK dissasi Detroitin rap-jumalaa Rap Devil -träkillään, johon hän sai hiphop-videoiden YouTube-ennätyksen rikkoneen vastauksen viime viikolla. Nyt kieltolain aikaiselta gangsterilta nimensä lainannut Richard Colson Baker on julkaissut kokonaisen EP:n, joka kulkee nimellä Binge.

MGK:n uutuusjulkaisulta löytyy kaiken kaikkiaan kahdeksan raitaa, joista yksi on jo aiemmin julkaistu Rap Devil. Kappaleesta Lately on julkaistu tänään myös video.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Machine Gun Kelly puhui hiljattain paljon julkisuutta saaneesta biiffistään newyorkilaisen Power 105.1 -radiokanavan The Breakfast Club -aamushow’n vieraana. Tsekkaa haastattelu alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Edellisen albuminsa Bad Boy Entertainmentille kiinnitetty rap-artisti julkaisi viime vuonna. Bingen pääset ottamaan haltuun esimerkiksi Spotifysta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.