Elastiselta ja Gettomasalta tuli ulos yhteinen bängeri – enteileekö kappale Elastisen uutta albumia?

Antti Rastivo

Duo pitää ensimmäisellä yhteisjulkaisullaan homman striittinä, vaikka välillä ollaan myös katoilla.

Suomalaisen hiphopin isot nimet Elastinen ja Gettomasa ovat lyöttäytyneet yhteen, kuten uutisoimme aiemmin tällä viikolla. Nyt poikkeukselliselta duolta on julkaistu single Mähän sanoin, jonka

Ruubenin tuottamalla raidalla suomirap-pioneeri ja muun muassa Fintelligensiltä vaikutteita aikoinaan saanut Chosen One kertaavat omaa historiaansa ja nykyistä asemaansa skenessä. Kuten odottaa saattaa, on träkki kahden kotimaisen rap-kentän jättiläisen suoraselkäistä ja anteeksipyytelemätöntä flexaamista.

Elastisen mukaan kaksikko tutustui viime vuonna Ruisrockin bäkkärillä. Rähinän keulahahmo oli jo sitä ennen seurannut vuosia jyväskyläläislähtöisen kollegansa uraa ja ollut vaikuttunut hänen taidoistaan, joten yhteiskappaleen tekeminen oli luonnollista.

Kappaleen julkaisusta vastaavat Rähinä Records ja Kaiku Entertainment, minkä lisäksi sen kansi jatkaa samaa visuaalista linjaa kuin Elastisen edellinen single. Sekä Epäröimättä hetkeekään -hitin että tuoreen yhteiskappaleen kansista on vastannut Elastisen tuplaajanakin takavuosina toiminut Timo Pieni Huijaus.

Mikäli julkaisukuvioista voi mitään päätellä, saattaisi träkki enteillä Elastisen pitkään suunnitteilla ollutta kuudetta studioalbumia. Se olisi hänen ensimmäinen isompi kokonaisuutensa vuoden 2015 Iso kuva -albumin jälkeen, jos Elastinen feat. ja Profeetat -projekteja ei lasketa mukaan.

Kappaleelle kuvatun musiikkivideon on ohjannut Cocoa-tuotantoyhtiön Taito Kawata. Videon näet alta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.