Draken haippaama Octavian saapuu klubikeikalle Helsinkiin

Octavian peilin ja puisen seinän vieressä.
Uransa ensimmäisen mixtapen 22-vuotias artisti tiputti ulos syyskuussa.

Brittikama on kovassa nosteessa ja uudelta tulokkaalta on lupa odottaa paljon.

Lontoon underground-piireistä pinnalle noussut Octavian heittää alkuvuodesta ensimmäisen keikkansa Suomessa osana European Space Party -rundiaan. Drakelta suosituksen saanut rap-tulokas nähdään Helsingin Kuudennella Linjalla torstaina 21. helmikuuta.

Ranskalaissyntyinen ja Englannissa kasvanut Octavian eli Oliver Godji esitteli itsensä maailmalle viime joulukuussa julkaistulla esikoissinglellään Party Here. Debyyttihitti ja sitä seurannut 100 Degrees ovat saaneet ylistystä Draken lisäksi muun muassa useilta brittiläisiltä radiokanavilta. Octavian on myös aloittanut yhteistyön DJ:nä, tuottajana ja multi-instrumentalistina tunnetun Mura Masan kanssa.

Uransa ensimmäisen mixtapen 22-vuotias artisti tiputti ulos syyskuussa. SPACEMAN-mixtapella tulokas nousee uusiin sfääreihin sekoittelemalla ennakkoluulottomasti keskenään hiphopia, housea, dancehallia ja grimea.

Kutosella yleisöä lämmittelee helsinkiläinen DJ-kaksikko Hoodwatch. Muut lämppärit julkistetaan myöhemmin.

Keikan lipunmyynti alkaa perjantaina 12. lokakuuta täällä. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.