Davia Akenamin uusi single Touch Myself on sensuelli kappale kosketuksesta

Samuli Vienola

Artisti julkaisi toisen kesäisen singlensä.

Suloisella soundillaan laulava indie-artisti Davia Akenami julkaisi viime viikolla uusimman singlensä Touch Myself. Pehmeän pop-biisin lisäksi Davia julkaisi alkukesästä yhteisen kappaleen LOLA:n kanssa, joka kulki nimellä Sweet Escape.

Laulaja kuvailee uusinta kappalettaan seuraavasti.

– Biisi kertoo siitä, kun toisen ei tarvitse edes koskettaa vaan pelkästään ajatus hänestä riittää. Kappaleessa kuvittelen mitä kaikkea kivaa se toinen tekisi mulle, hän sanoo.

Aihe oli artistista mielenkiintoinen, sillä samasta aiheesta ei kirjoiteta kovin paljoa, ainakaan Suomessa.

– Touch Myself tuntuu tavalllaan uudelta alulta mun musiikkiurassa, oon odottanut paljon sen julkaisua ja oon tosi innoissani kaikesta tulevasta.

Biisin on tuottanut Raphael Ænselm ja se on kirjoitettu Vera Forsbergin kanssa. Miksauksen sekä masteroinnin on hoitanut Alexander Clifford.

Kuuntele alta tuorein kappale, joka nostettiin ulkomaisten uutuuksien yhteydessä suositulla RNB RADAR -soittolistalla Spotifyssa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.