CupcakKe perui keikkansa Flow’ssa – tilalle saapuu Tommy Genesis

Keikka on artistin toinen Suomessa.

Viime kuussa Flow Festival tiedotti Cardi B:n keikan peruuntumisesta, ja nyt tapahtuman kohdalle on osunut myös toisen ulkomaisen rap-nimen peruuntuminen. Tällä kertaa keikkansa on perunut chicagolaisräppäri CupcakKe, jonka oli määrä esiintyä tapahtumassa sunnuntaina 11. elokuuta.

CupcakKen tilalle helsinkiläisfestareilla saapuu kanadalainen Tommy Genesis. Vancouverista kotoisin oleva artisti on räppäri, malli, kuvataiteilija sekä ”internetin kapinallisin underground rap-kuningatar”, kuten Dazed Magazine on häntä kuvaillut.

Musiikillisesti Tommy Genesis leikkii eri genrejen rajoilla. Sanoituksillaan artisti provosoi ja haastaa perinteisiä käsityksiä seksistä ja seksuaalisuudesta venyttäen samalla hyvän maun rajoja.

Tommy Genesis nousi underground-piirien tietoisuuteen vuoden 2015 mixtapellaan World Vision, jonka julkaisijana toimi atlantalainen Awful Records. Omaa nimeään kantavan esikoisalbuminsa nainen julkaisi viime syksynä.

Ensimmäisen kerran Tommy Genesis keikkaili Suomessa syksyllä 2016. Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 9.-11. elokuuta 2019.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.