Bonesin odotetulle Suomen-keikalle vahvistettiin uusi aika ja paikka

Keikka siirtyy vuoden 2021 puolelle.

Helsingin The Circukseen kesäkuun alkuun kaavailtua Bonesin keikkaa jouduttiin siirtämään, kun muutenkin lopettamassa ollut klubi aikaisti sulkeutumistaan koronaviruksen takia. Nyt keikalle on lukittu toinen ajankohta ja lokaatio.

Bones nähdään tiistaina 9. maaliskuuta 2021 Tapahtumakeskus Telakalla, joka sijaitsee Hernesaaren rannassa osoitteessa Henry Fordin katu 6. Samaan paikkaan on siirretty muitakin alun perin The Circukseen suunniteltuja keikkoja.

The Circuksen toimitusjohtajan Niko Hallamäen vetämällä uudella klubilla on tällä tietoa lähestulkoon yhtä paljon kapasiteettia kuin The Circuksella oli. Teollisuuskiinteistön suurin tila on 1300 neliömetrin telakkahalli, ja saman katon alta löytyy myös kaksi yli sataneliöistä salia.

Ennakkoliput Bonesin ikärajattomalle keikalle myy Lippupiste. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.