Blockfestin esiintyjiä lisää julki – mukana kauan Suomeen odotettu megatähti

Lauri Kolu Os.Kalliala

Blockfest on julkistanut kymmenen uutta artistikiinnitystä elokuulle.

Festarikesän huipennus, jokaisena järjestysvuotenaan jo ennakkoon loppuunmyyty Blockfest vastaa kesän isoimmasta esiintyjäkiinnityksestä.

Saapumisensa Tampereen lavoille on vahvistanut nyt myös kaikkien aikojen menestyneimpiin rap-artisteihin lukeutuva 50 Cent. Moninkertaisesti palkittu, yli 30 miljoonaa albumia uransa aikana myynyt megatähti esiintyy Blockfesteilla perjantaina 19.elokuuta.

Tapahtumaan on julkaistu kuluneen viikon aikana myös suunnattoman lahjakas ja yksi kansainvälisen hiphopin nouseviin nimiin lukeutuva yhdysvaltalainen Baby Tate. Kotimaisia uusia kiinnityksiä ovat muun muassa  JVG, suomiräpin pioneereihin lukeutuvat Kalle Kinos ja Lyömättömät sekä festarikesän ainoan räppikeikan Blockfesteilla tarjoava MELO. Myös Costi, Gasellit, jambo ja NCO nähdään Tampereella.

Aiemmin julkaistuja nimiä ovat mm. Jack Harlow (US), Gettomasa, Central Cee (UK), Yung Lean (SE), SAINt JHN (US), bbno$ (CA), Dréya Mac (UK), A36 (SE) sekä nublu (ES).
Blockfest-ohjelmistoon on luvassa lisää kansainvälisiä huippuesiintyjiä ja kiinnostavimpia kotimaisia artisteja.

Koko artistikattauksen voit katsoa täältä.