Asa & Band on nyt Asa & Bäänd II – kokoonpanon uudella albumilla kuuluu henkinen kasvu

Asa Bäänd II ryhmänä istumassa.
Asan ensimmäisen sooloalbumin ilmestymisestä tuli äskettäin kuluneeksi 20 vuotta.
Jukka Schesser

Asan haaveisiin kuuluu tuottajana työskentely ja uusien asioiden testaaminen.

Asa yhtyeineen on julkaissut uuden albumin nimeltä Siemeniä. Enää kokoonpano ei kuitenkaan ole nimeltään Asa & Band, sillä levy on julkaistu erikoisen kuuloisen Asa Bäänd II -nimen alla.

Nimenvaihdoksen taustalla on samanlainen ajatus kuin Australian aboriginaaleilla: he nimeävät itsensä uudelleen, kun kokevat kasvaneensa ihmisinä. Yhtye on tehnyt samoin saatuaan valmiiksi tuoreimman albuminsa, jolla kuljetaan pelkojen ja epävarmuuksien pimeydestä vakaasti kohti valoa.

Asan ensimmäisen Avain-nimellä julkaistun sooloalbumin ilmestymisestä tuli syyskuussa kuluneeksi 20 vuotta. Omien riimien kirjoittamisen hän oli aloittanut muutama vuosi ennen sitä, eikä perusperiaatteet ole oikeastaan muuttuneet vuosien saatossa.

– Olen pyrkinyt aina tekemään uudenlaista musiikkia. Musiikkia, jolla ei ole velvollisuuksia tai yhtymäkohtia menneisyyteen, Asa pohtii puhelimessa.

Vaikka musiikin parissa onkin kulunut paljon aikaa, on Asalla jalat edelleen vahvasti maassa. Suhtautuminen omaan asemaan suomalaisella musiikkikentällä on nöyrä.

– En oo oikeen muutenkaan sitä tyyppiä, että kuuntelisin omaa musaa ja miettisin että upee tästä tuli. Mulla on enemmänkin häpeäreaktio kaikkeen mun musaan, Asa nauraa.

Musiikinteolla on kuitenkin syvempi tarkoitus vaikka sitä tehdäänkin rennolla otteella. Asa allekirjoittaa sen terapeuttisen vaikutuksen.

– Nykyisin ymmärrän sen kun porukka sanoo, että tekee musaa vaan itselleen. Se on tapa ilmaista omia tunteita ja samalla saada ne myös käsiteltyä.

Yhdeksän raidan mittaista Siemeniä-albumia tehtiin kahden vuoden ajan. Asan mukaan sillä on mieltä nostattavien biisien lisäksi astetta synkempiä kappaleita.

– Tykkään ajatella, että albumilla on tavallaan kaksi puolta, vähän niin kuin vinyyleissä. Toisella puolella on ne iloisemmat ja toisella puolella surullisemmat. Oon aina tykännyt tehdä albumia tällä ajatuksella.

Kysyessäni onko levyllä jokin päällimmäinen sanoma ilmenee ettei kokonaisuus ole ainakaan tasapaksu, sillä mukana on hyvin erilaisista tunnetiloista syntyneitä biisejä. Samalla Asa toteaa, että uuden musiikin julkaiseminen tuntuu pitkän tekoprosessin jälkeen helpottavalta.

– Musan julkaiseminen tuntuu hyvältä jo ihan vaan mielenterveyden vuoksi. Julkaisematon musiikki tuntuu että olisi jumissa omassa mielessä, joten kun sen saa julkaistua tulee tietyllä asteella rentoutunut olo. Tuntuu hyvältä myös näyttää kaikille, että duunia on oikeesti tässä koko ajan tehty, vaikka se ei ole ulospäin koko ajan näkynyt.

Tällä hetkellä pitkän linjan tekijällä on kaikkensa antanut fiilis. Seuraavaksi tiedossa saattaa olla jotain aivan muuta, sillä on hiukan yrittänyt saada jalkaa oven väliin tuottajana muutamien eri artistien kanssa.

– Eihän sitä tiedä vaikka vaihtaisin täysin eri genreen. Kaikki on mahdollista ja tykkään kokeilla uusia juttuja!

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.