Louie Blue on julkaissut kolmannen albuminsa Blood & Bones, joka kertoo artistin kriisin jälkeisestä kasvusta ja oman äänen löytymisestä.
Louie Blue on julkaissut kolmannen studioalbuminsa Blood & Bones, joka näki päivänvalon perjantaina 19. syyskuuta. Levy on intiimi ja tinkimätön kasvutarina, jossa artisti pureutuu henkiseen itsetutkiskeluun, rakkauteen ja nostalgian voimaan.
Lue myös: Pitkä yhteistyö huipentui – Porvoolaisartistit Kaukua ja Ahti päätyivät vihdoin samalle biisille
Pitkäjänteinen matka menneestä tähän päivään
Trendien ja kaupallisuuden sijaan Louie Blue on rakentanut albuminsa pitkäjänteisesti. Inspiraation lähteinä toimivat lapsuudenkodissa soinut musiikki – The Police, Genesis ja Roxy Music – sekä Joni Mitchellin myöhempi fuusiokausi.
Tyylillisesti Blood & Bones on raikas tulkinta AOR:sta, johon sekoittuu hienovaraisia fuusiovaikutteita. Louie Bluen musiikkia on verrattu muun muassa Sadeen, Stingiin ja Roxy Musiciin.
Uusi ääni kriisin jälkeen
Edellisen, vuonna 2022 julkaistun Division 8 -albuminsa jälkeen Louie Blue koki kriisin, kun kaupallinen ja moderni musiikintekotapa ei tuntunut omalta. Vetäytyminen hetkeksi sivuun ja soolotyöskentely johtivat lopulta uudenlaiseen ääneen ja Blood & Bones -albumiin.
– Halusin tehdä jotain, joka olisi tinkimättömästi minä itse. Musiikkia, joka ei nojaa trendeihin tai pinnalliseen ajankohtaisuuteen, vaan johon voin rakentaa kokonaisen tarinan ja luottaa sen kestävyyteen, artisti kertoo.
Henkinen ja musiikillinen matka
Blood & Bones on matka siihen, mitä ihminen todella tarvitsee elämässään ja mistä on valmis luopumaan. Albumin keskiössä ovat harmoniat ja intuitiivinen soittaminen, jossa sointuja käytetään tarinankerronnan välineenä. Intuitiivinen lähestymistapa toimii vastapainona ylianalysoinnille ja täydellisyyden tavoittelulle.
Lopputulos on levy, jossa henkilökohtainen ja universaali kohtaavat. Blood & Bones on kasvutarina, joka yhdistää nostalgian ja uuden etsinnän – ja haastaa kuulijan sukeltamaan syvälle niin musiikillisesti kuin emotionaalisestikin.
Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!