Levyarvostelu: ETTA – 10


ETTA
10
PME Records / Warner Music

Etta eli Emmalotta Kanth on yksi maamme tämän hetken kiinnostavimmista ja teknisesti lahjakkaimmista rap-tulokkaista. 21-vuotias vantaalainen on loistava esimerkki siitä, miten periksiantamattomuudella, määrätietoisuudella ja rohkealla tekemisellä saa aikaiseksi timanttista lopputulosta.

Nyt ulos on tullut Etan odotettu esikoislevy 10, joka sisältää kaiken kaikkiaan viisi raitaa. EP on kasattu yhteistyössä muun muassa Reino NordininJVG:n sekä yhdysvaltalaisten 6lackin ja G-Eazyn biisejä tuottaneen Aleksi Asialan kanssa. Yhden kappaleen tekijätiedoista löytyy myös nimi MD$.

EP:n nimikkobiisin laini ”beibe mähä olin stara jo kun olin kymmenen” pitää kirjaimellisesti paikkaansa, sillä Etta oli talentti jo lapsena. Esiintyessään vuosikymmen taaksepäin Talent Suomessa artisti hyppäsi biisivalinnoillaan ikäisekseen todella isoihin saappaisiin.

Esitystä katsottaessa ei voi Etan häkellyttävän hyvän lauluäänen ohella olla ihailematta sitä karismaa, millä nuori artisti ottaa lavan haltuun. Esityksen päätteeksi tuomarit kommentoivat Kanthin olevan synnynnäinen esiintyjä. Lisäksi mediakentän konkari Katja Ståhl sanoo uskovansa Emmalotasta tulevan maailmanvalloittaja, mutta ei vielä tänään.

Kymmenen vuotta myöhemmin kommentti on kurantti, sillä peli on avattu ja kaikki ovet ovat auki. Tähänastisten näyttöjen perusteella on selvää, että jo eleistä havaittava määrätietoisuus ja pelottomuus ovat kaukana päälleliimatusta egoilusta. Asenne on mitä luultavimmin ollut autenttisesti selkärangassa aina.

Etta on MC-taidoiltaan noussut heti uransa alkuvaiheissa tämän maan kärkiosaajien joukkoon. Esimerkiksi mumblerappiin verrattuna Etan äänenkäyttöä voi kuvailla päinvastaiseksi. Räppääminen on nälkäistä ja artikulaatio selkeää.

Ensikuuntelulla huomiota herättää kuitenkin isot yhteneväisyydet eri artistien jo olemassaolevien kappaleiden kanssa. EP:tä kuunnellessa mieleen nousee heti pari kappaletta, jotka ovat selkeästi voineet vaikuttaa lopputulokseen. Se taas valitettavasti vie valtavirrassa huomiota julkaisun hyviltä puolilta. Kuuntelukokemus ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ole häiritsevä.

Anteeksipyytelemätöntä tykitystä lyriikoillaan edustava Etta on todennut jo aiemmin, ettei huoneeseen voi tulla pää alhaalla. Etenkin 10 ja MayDay ovat tosissaan syljettyjä sisääntulobiisejä ja merkki siitä, ettei pää tosiaankaan ole alhaalla. Vaikka jälkimmäisen kappaleen B-osassa lyriikoissa ei riimiteltäisi ”mä en pelaa pelei”, tulisi viesti sanomattakin selväksi. Omakehun ohella muista genreen aina kuuluneista elementeistä on turha provosoitua, vaikka se lienee väistämätöntä ainakin suuremman yleisön kohdalla.

Vaikka artistin lyriikoissa kuullaan roisia ja ”muija tuu hakee sun mies” -henkistä piikittelyä naisille, Sun miehes -kappaleen laini ”en tiedä mikä siin on ku näist ämmist moni vihaa” on itse asiassa hyvä kysymys. Olisi siistiä nähdä, että naisten välinen asetelma olisi isossa kaavassa muuttumassa erilaiseksi. Uskon että uusien nimien olisi helpompi tuoda taidettaan ja osaamistaan esille, jos esimerkiksi naisten välinen ilmapiiri olisi dumaamisen sijaan lähtökohtaisesti kannustavampi.

Vastapainoa edellämainituille kappaleille tuovat kevyemmät ja r’n’b:hen taipuvat Ilman mua ja Fani, joissa kuullaan virkistävästi myös kevyemmän flow’n riimittelyä sekä laulua. Mikäli EP olisi pelkkää avausraidan kaltaista sarjatulta, sen kuuntelu kokonaisuutena saattaisi muuttua nopeasti puuduttavaksi. Tulevaisuudessa olisi mielenkiintoista kuulla, miltä Etan astetta herkempi tai melankolisempi puoli kuulostaa.

Kun ensimmäinen levy kuulostaa tältä, voin vain kuvitella miltä tuotanto kuulostaa viiden vuoden päästä. Debyytti-EP lunastaa odotukset anteeksipyytelettömänä ja voimakkaana sisääntulona.

ARVOSANA: 3 ½/5