Lady Gaga avaa Mayhem-albumin taustoja – ”Haluan olla aito taiteilija”

Lady Gaga Mayhem-albumin promokuvassa
Mayhem on Lady Gagan seitsemäs studioalbumi.
Frank Lebon

Lady Gaga avaa uuden Mayhem-albuminsa taustoja ja kertoo, miten haluaa tulla muistetuksi uransa jälkeen. Popikoni ei halua lokeroida albumiaan yhteen tyyliin.

Lady Gaga avasi ajatuksiaan urastaan ja tulevasta albumistaan Mayhem haastattelussa Apple Musicille. Zane Lowen haastattelussa 38-vuotias poptähti kertoi, että hän haluaa tulla muistetuksi ensisijaisesti taiteilijana – ei pelkästään näyttävistä tempauksistaan.

– Jotkut saattavat muistaa minut lihamekosta tai jostain muusta, mitä olen tehnyt. Mutta minulle Lady Gaga tarkoittaa ennen kaikkea taiteilijuutta. Haluan tulla muistetuksi aidosti taiteilijana ja ihmisenä, joka omistautui elinikäisesti taiteelle, Gaga totesi.

Tuleva albumi Mayhem on hänelle tärkeä paluu juurille.

– Rakastan olla Lady Gaga, koska olen palannut taiteeseeni merkittävällä tavalla tätä albumia tehdessäni. Panostin siihen muusikkona, tuottajana ja lauluntekijänä enemmän kuin koskaan, hän kertoi.

Lue myös: Rihanna murtaa hiljaisuuden: ”Olen vihdoin ratkaissut koodin uudelle musiikilleni”

Mayhem rikkoo genrerajoja

Gaga ei halua lokeroida uuden albuminsa soundia.

ARTPOP oli tietty tunnelma. Joanne oli soundi. Chromatica oli soundi. The Fame Monster oli kaoottisempi. The Fame oli teatraalista poppia. Born This Way edusti mielestäni metallista elektro-New York-vibaa. Mutta Mayhem-albumin kohdalla pyrin nimenomaan välttämään tällaista määrittelyä, hän kertoi.

Sen sijaan hän antoi itsensä vaikuttua monista eri tyyleistä.

– Tämä tapa työskennellä muistutti minua siitä, miten löysin laulunkirjoittamisen ja tuotannon jo lapsena. Se teki tästä erityisen kokemuksen, hän kuvaili.

Silti tietyt elementit, kuten elektrogrunge, löysivät tiensä albumille. Esimerkiksi kappale Can’t Stop the High on hänen mukaansa vielä raskaampi kuin Perfect Celebrity.

Albumi julkaistaan 7. maaliskuuta

Gaga julkisti Mayhem-albumin tammikuussa. 14 kappaleen kokonaisuus sisältää jo aiemmin julkaistut kappaleet Disease ja Die With a Smile, joista jälkimmäisellä on mukana Bruno Mars.

Lehdistötiedotteessa tähti kertoi albumin lähteneen liikkeelle pelosta palata takaisin popmusiikkiin, josta hänen ensimmäiset faninsa hänet tuntevat.

Mayhem julkaistaan perjantaina 7. maaliskuuta. Albumin julkaisun kunniaksi järjestetään myös Spotifyn livekonferenssi, jonka voit katsoa alta.

Lue päivän ajankohtaisimmat musiikkiuutiset ja pysy ajan tasalla!

Lähde: People