”Kuka muu se ois ku mä” – Brando muistuttaa itseään omasta paikastaan musiikkikentällä

Dee Subbotina

Entinen Tasoi-artisti oli lähellä lopettaa artistiuransa.

Tasoi Recordsilta itsenäiseksi artistiksi siirtynyt Brando on julkaissut uutta soolotuotantoa. Introspektiivinen kappale on nimeltään Syvällä ja se yhdistelee synkkäsävyistä r&b:tä, poppia sekä räpistä tuttuja rytmityksiä.

Brando kertoo kirjoittaneensa sanoitukset Sonyn biisileirillä syvän masennuskauden aikana. Tuolloin hän koki tilanteensa näköalattomaksi ja oli täysin varma, että kirjoittaa musiikkia tulevaisuudessa ainoastaan muille artisteille.

Mieli kuitenkin muuttui ja jälkeenpäin Brando huomasi tehneensä kappaleen itselleen muistutukseksi siitä, miten ainutlaatuinen vaikutus hänellä on kentällä. Nyt artisti julkaisee materiaaliaan oman Sora-merkkinsä kautta ja tekeillä on myös yhteinen projekti muun muassa D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. -kollektiivista Nisan kanssa.

Tuoreen biisin intensiivisestä tuotannosta vastaa Rusthead. Miksauksesta ja masteroinnista on huolehtinut AKEEM.

Kuuntele Syvällä alta. Lyriikat näet Klangin lyriikkaosiosta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.