Katutasolta korkeuksiin – haastattelussa 65uge

Tulokkaan ensimmäisellä julkaisulla uudella labelilla fiittaa Kube.

Universal Musicin kanssa yhteistyössä toimiva Katutaso Äänite on jälleen laajentanut rosteriaan, sillä nyt lafkalle on kiinnitetty rap-kentän nouseviin nimiin lukeutuva 65uge. Osa saattaa muistaa artistin hänen aiemmista julkaisuistaan, jotka tulivat ulos vaasalaisella Krooninen-labelilla.

Vaikka Kallioon asettunut mies ei olekaan enää vuosiin asunut paikkakunnalla, on vanha kotikaupunki edellään läsnä hänen tekemisissään. Siitä kertoo jo hänen artistinimensä.

– 65 on ollu aina Vaasan ”lempinimi” ja se tulee postinumerost, esimerkiksi keskustan postinumero on 65100.

65uge ei kuitenkaan ole nimestään huolimatta paljasjalkainen vaasalainen, sillä hän on syntynyt Kosovon Mitrovicassa vuonna 1996. Sieltä tulokasartisti muutti perheensä kanssa Suomeen muutama vuosi myöhemmin.

– Musiikki on ollut mun perheessä aina vahvasti mukana. Mun paappa joka valitettavasti nukkui äskettäin pois, oli erittäin arvostettu musiikinopettaja Kosovossa. Luulen et mul on musiikki ja sanottaminen mun veressä, 65uge pohtii.

65uge itse pyrkii samanlaiseen asemaan suomalaisessa rap-skenessä, jossa kenelläkään muulla ei ole hänen mukaansa samanlaista flow’ta. Muiksi valteikseen mies sanoo asioista suoraan puhumisen, vaikka hänen lyriikoissaan onkin paljon myös piilomerkityksiä joita ei välttämättä huomaa heti ensimmäisillä kuuntelukerroilla.

Helsinkiin uraa luodakseen muuttanut 65uge päätti vaihtaa levy-yhtiötään, sillä hän ei kokenut pääsevänsä toteuttamaan itseään täysillä aiemmalla labelillaan. 65 ei silti ole unohtanut sen merkitystä uralleen.

– Kiitos kuitenki kuuluu Krooniselle mun ”discoveramisest”, 65uge toteaa.

Muutaman omakustannejulkaisun jälkeen useampikin muu levy-yhtiö osoitti kiinnostuksensa. Uudeksi tiimiksi muodostui hänen pitkään tuntemansa Mäkin luotsaama Katutaso Äänite.

Ensimmäisenä julkaisuna Katutasolla toimii single ASTRONAUTTI, jonka tuotannosta vastaa 65ugen kanssa aiemminkin työskennellyt Jay Kova. Fiittaajana sillä toimii Mäkin pitkäaikainen yhteistyökumppani Kube, jota etenkin Jumal flow -kappaleesta aikoinaan vakuuttunut 65 kutsuu yhdeksi esikuvistaan.

– On kyl ollut vitun siistii nähä et miten idoleist on tullu kollegoit.

65uge oli halunnut tehdä Hakunila Killan kanssa yhteisen kappaleen jo pitkään, mutta vasta noin viiden eri demon jälkeen yhteistyölle löytyi oikea kappale. 65uge ei pystynyt edes kuvittelemaan bängerille ketään muuta.

– Sendin ton Kubelle ja se oli heti messis. Ainoo vaa et meil kesti duunaa hetki toi loppuu ku tosiaa lähetin ton Kubelle jo kevääl. Mut chillisti ollu aikaa tehä lisää musaa täs välis nii hyvä vaa.

Katutasolla 65ugen tallikavereita ovat ainakin Bulle, MC Kajo, Louhi Fatt, ODE ja Olli Antonio. Onko uusia yhteistyökuvioita jo viritteillä?

– Ollin kans joskus puhuttu et hypätää studioo yhes, mut ollu hirveesti kiireitä nii ei oo viel ehtiny, mut salee joku päivä!

65uge pyrkii itse olemaan tekemisissään mahdollisimman täsmällinen, mikä ei ole aina luovalla alalla normi. Yleinen epämääräisyys ja venyvät aikataulut ovat tulleet muutamassa vuodessa tutuiksi.

– Ite oon aina luullu, et en oo täsmällinen, mut huh huh ku vähä pääsee tutustuu musaskenen ihmisii nii eihä näil kellää oo kelloo kädes. Tottunu ite nykyää olee just täsmälline melkeenpä kaikes mitä teen, räppäri nauraa.

Yhden oman suunnitelman hän on kuitenkin laittanut itsekin uusiksi. Vielä viime vuonna 65ugella oli suunnitelmissa julkaista keväällä 2020 EP, mutta nyt artisti työstää kokonaan uutta albumia rakentaessaan musiikkiuraansa alusta asti uudelleen.

– Haluun vaa duunaa musaa ja tehä omaa juttuu. Musa on jotai sellast mitä voin tehä studios 24 tuntii putkee – no sleep, no nada. Periaattees vähä kliseistä mut näi se vaa on. Musa on mulle työkalu mil voin ilmaista itteeni, 65uge päättää.

Kuuntele ASTRONAUTTI alta. Kappaleesta on tulossa Niklas Ahorinnan ja Niclas Romsin tekemä video, joka on kuvattu muun muassa Espoon Futura-talolla.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.