Elastinen julkaisi uuden soololevynsä – tuoreella videolla palataan juurille

Nana Simelius

Uusia muistoi myi jo ennakkoon platinaa.

Elastinen on julkaissut viidennen sooloalbuminsa nimeltä Uusia muistoi. Levy on rikkonut heti ilmestyessään platinarajan, sillä 14 kappaleen kokonaisuudella on mukana tupla-platinaa striimanneet hittisinglet Epäröimättä hetkeekään ja Supervoimii.

Suomalaisen hiphopin pioneeri julkaisi edellisen Iso kuva -sooloalbuminsa vuonna 2015. Sen ja tuoreen pitkäsoiton välillä on ehtinyt tapahtua paljon, ja muutama vuosi sitten perheellistyneen Elastisen mukaan albumi onkin hänelle iso askel eteenpäin artistina.

– Olen yrittänyt avartaa mieltäni ja kokeilla uusia asioita albumilla. Samalla musiikista paistaa läpi historiani ja kaikki koetut asiat kuuluvat levyllä. Uusia Muistoi on päiväkirjamainen katsaus viime vuosiin, joina olen kokenut elämässäni suuria muutoksia. Albumin teemoja ovat ihmissuhteet, ystävät, ura ja elämä yleisesti, Elastinen kertoo tiedotteessa.

Elastisen aiemmista soololevyistä poiketen (vuoden 2004 Elaksis Kivi -debyyttiä lukuunottamatta) platalla ei ole äänessä muita Rähinän artisteja. Sen sijaan fiittaajiksi on valittu Jenni Vartiainen, Johanna Kurkela, Gettomasa sekä uudemmat nimet F ja william.

Uusia muistoi ja Karataan olivat lähes valmiita kappaleita, jotka kaipasivat vielä jotain lisää. F ja william olivat ensimmäiset ajatukset, kun mietin feattaajia näille biiseille ja kumpikin heistä hoiti osansa todella upeasti, Elastinen jatkaa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Pitkäsoiton julkaisun yhteydessä julkaistiin myös uusi musiikkivideo. Visuaalit saanut kappale on levyn puoliväliin sijoitettu Ollu tääl.

Videolla Elastinen nähdään öisen pääkaupungin autioilla kaduilla, hotelli Clarionin huipulla sekä muutamissa hänen tarinansa kannalta keskeisissä lokaatioissa. Sellaisia ovat esimerkiksi Fintelligensin synnyinpaikka eli Harjun nuorisotalo sekä Kisahalli, jossa breikkijengi Savage Feet treenasi ja jonka päädyssä sijaitsi Club Ooppera.

Yhdessä kohtauksessa nähdään cameot Iso H:lta, Kapasiteettiyksiköltä, Timo Pieni Hujaukselta sekä Arekselta ja Leo Luthandolta. Lisäksi samassa pöydässä istuvat Rähinän ulkopuolisista nimistä F ja william.

Tsekkaa video alta. Ohjauksesta vastaa Toni Karén.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.