”Kasi on takas” – haastattelussa Matti8

Samuli Vienola

Matti8 ei lopeta koskaan.

Vuosi 2021 alkoi Matti8:n kohdalla vähän aiemmista poikkeavalla tavalla, mutta samalla ainakin helsinkiläisartistin itsensä mukaan järjestelmällisemmin kuin ikinä. YleX:n taajuudeltakin tuttu nimi päätti vuoden alussa siirtyä puheista tekoihin tulevien peliliikkeidensä kanssa toteuttamalla ne ilman ylimääräisiä vaiheiluja.

Päätöksestä huolimatta Matti8 yllätti tammikuun puolivälissä Instagram-seuraajansa ilmoittamalla artistiuransa lopettamisesta niin sooloartistina kuin Töölön Ketterän toisena osapuolena. Palataan siis hetkeksi siihen: mistä lopettamisilmoituksessa oli kyse?

– Kävin aika diipissä paikassa pään sisällä. Olin antanu oman epävarmuuden ja ongelmien kasvaa pään sisällä niin isoks et ne purkautuu tollee yhtenä räjähdyksenä, Matti8 kertaa.

– Nyt pää on kuitenkin selvä, kiitos terapian, tukevan ystäväpiirin ja Kuben ja Mäkin.

Matti8 uudisti jo ennen tammikuun vaihtumista helmikuuksi kaikessa hiljaisuudessa sopimuksensa katanansa entistäkin terävimmiksi hioneelle Killah Recordsille. Lopettamispuheiden jälkeen ulos on tullut sekä remix Kuben Elon-hitistä että tuore Raivota-single, joka edustaa tuttua ”släpperi-soundia” melodisemmalla twistillä.

– Vaikka mä kuinka haluisinkin lopettaa, tää on mulle tärkein tapa käsitellä näitä asioita. Vaikka niit biisejä ei kukaan kuuntelis, nii tekisin niitä silti, Matti8 toteaa.

Ailahtelevaisuus ei ole mitenkään epätavallista artisteille, jotka laittavat koko sielunsa taiteensa tekemiseen. Hiphop-maailmasta voidaan nostaa esimerkeiksi muun muassa The Game ja Kanye West, joiden mielenliikkeitä on tyypillisesti ollut vaikea ennakoida.

Pikku G ehti jo heittää jotain Kanye-läppää. On mua aina sanottu tuuliviiriksi, inspiroidun eri asioista ja aina välillä on vaikeeta hahmottaa mikä on se oma juttu. Nyt mä oon tajunnut et mä vaan oon erilainen. Fuck streamit ja kaikki menestyksen mittarit, kunhan mun musa kuulostaa oikeesti multa. Siihen tuun pyrkii jatkossa 100 %, artisti sanoo.

Yhtä Matti8:n isoimmista turhautumisen syistä ei ole vaikea päätellä. Vallitseva tilanne on saanut pään jumiin käytännössä kaikilla etenkin kulttuurialalla, kun alan tukeminen tuntuu unohtuneen kriisin keskellä kokonaan.

– Eka kelasin et turha ees julkaista mitään niin pitkään ku niitä biisejä ei pääse livenä vetämään. Totta kai ihan kaikki on muuttunu viimesen vuoden aikana, turha ees väittää mitään muuta.

– Jos tekee paljon musaa mut ei ikinä pistä mitään ulos, tuntuu ku juoksis ympyrää. Kaikki pysyy ennallaan eikä mikään muutu. Se on aiheuttanu hulluu turhautumista ja myös just edistäny sitä ajattelua ettei millään mitä tekee oo oikeesti väliä. Eihän se oikeesti oo niin, mut munkin ura on pohjautunu pitkästi klubeille ja livemusiikkiin. Sen katoaminen elämästä viiden vuoden aktiivisen keikkailun jälkeen on tietty edistäny tietynlaista sekoomista.

Uudella Raivota-kappaleellaan Matti8 pääsee joka tapauksessa päästämään höyryjä. Sen ovat tuottaneet tulevan pitkäsoiton vastaavat tuottajat Lazy ja Antero Kantonen sekä osatuottajana toiminut Töölön Ketterän toinen osapuoli Handshaking.

Tuleva projekti ei kuitenkaan ole enää jo aiemmin julkistettu Road Rage. Tekeillä on jotain uutta.

– Musta tuntuu et Road Rage julkaistaan myöhemmin mixtapenä. Tää Raivota-träkki alottaa nyt kokonaan uuden kokonaisuuden, joka tulee esittelemään persoonallisempaa saundia ku nää aikaisemmin julkaistut träkit. Uutta musaa kans tiedossa tiheemmällä tahdilla kun aikasemmin.

Kasi on siis todellakin tullut takaisin. Mutta miten on Töölön Ketterän laita kun Handshakingiltakin on tulossa PME:n kautta soolomateriaalia?

– Tällä hetkellä Töölön Ketterän tulevaisuus on kokonaan auki, meillä kummallakaan ei oo tietoa miten hommat jatkuu. Soolomusaan on kuitenkin tarkotus panostaa 100 %, Kubeki käski sanoo et se on #KillahSeason!