Kaksi levyä alle vuoden sisään julkaissut Melo on jo tekemässä uutta projektia

Tuore singlelohkaisu enteilee uuden vaiheen alkua.

Viime vuonna AKTIVE-EP:n ja ELEKTRI-albumin julkaissut MELO jatkaa aktiivisella linjalla. Nyt Skorpionille levyttävältä artistilta kuullaan astetta popahtavampaa soundia uudella singlellä nimeltä Viaton.

Parisuhdeasioita pohdiskelevan ja henkilökohtaisen biisin on tuottanut My Friend Marla. Tuottajan osaamista on aiemmin kuultu muun muassa IBE:n kappaleilla iClout ja Eurovisioit.

Viaton pohjustaa Emma Gaalan Vuoden tulokas -kategoriassa ehdolla olleen artistin seuraavaa kokonaisuutta, josta on lupa odottaa jälleen jotain uutta ja erilaista. Toistaiseksi projektille ei ole tiedossa julkaisuajankohtaa, mutta nimi on jo sisäpiirin tiedossa.

Mikäli koronaviruksen leviäminen laantuu lähikuukausina, niin MELO tullaan näkemään kesän mittaan useilla festarilavoilla tuoreen materiaalinsa kanssa. Esiintymisistä on toistaiseksi julkistettu Blockfest, Provinssi, Ruisrock, Seinäjoki Hiphop Festival ja Simerock.

Torstaina 26. maaliskuuta MELO:n keikkakunto on mahdollista tarkistaa etänä, kun aiemmassa uutisessamme esiin nostettu RARE STREAM päästää irti Skorpionin ajankohtaisimmat artistit. Striimiä pääsee seuraamaan torstai-iltana klo 20 eteenpäin täältä.

Tsekkaa Viaton-video alta. Ohjauksesta vastaa Rasmus Purola.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.