J Dillan perustama Slum Village saapuu Suomeen

Slum Village eli tuottaja Young RJ ja T3.

Kulttikokoonpano keikkailee Kutosella helmikuussa.

Yhdysvaltalaisen underground-hiphopin kulttinimi Slum Village palaa Suomeen alkuvuodesta. Soul- ja funk-pohjaisesta vanhemman koulukunnan tuotannosta tunnettu kokoonpano nähdään Helsingissä Kuudennella Linjalla keskiviikkona 27. helmikuuta.

Tuottaja-ikoni J Dilla sekä T3 ja Baatin perustivat Slum Villagen Detroitissa vuonna 1996. Sittemmin ryhmä on muuttanut useampaan otteeseen muotoaan, ja välillä mukana on ollut myös esimerkiksi Nasin Illmaticin inspiroimasta elMatic-tribuutistaan tunnettu Elzhi. Tällä hetkellä kokoonpanon muodostavat alkuperäisjäsen T3 sekä tuottaja nimeltä Young RJ.

Slum Village -katalogista etenkin alkupään tuotoksia Fantastic Vol. 1 (1997) ja Fantastic Vol. 2 (1998) pidetään edelleen underground-klassikkoina. 2010-luvulla ryhmän julkaisut ovat herättäneet kiinnostusta erityisesti nyt jo edesmenneen J Dillan ennenjulkaisemattomien tuotantojen takia.

Suomessa yhtye on keikkaillut muutamaan otteeseen aiemminkin. Kesällä 2005 Slum Village paikkasi Juelz Santanaa Tampereen Turnin’ Festeillä, ja viisi vuotta sitten Slum Village -kaksikko nähtiin Joensuun Korvaboosti-festivaaleilla.

Illan DJ:nä toimii helsinkiläinen DJ Loasteeze. Tuottajanakin kunnostautunut DJ kiertää tällä hetkellä Eurooppaa Masta Acen keikka-DJ:nä.

Keikan ennakkolipunmyynti alkaa Tiketissä torstaina 20. joulukuuta klo 10.00. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.