Maaliskuussa viimeisimmän albuminsa julkaissut Luurang sukeltaa Klangin haastattelussa bändin syvimpään olemukseen. Miten korkeakulttuuriviittaukset ja pölyinen boom bap saadaan sointumaan yhteen? Mikä on se erityinen sävy, joka tekee Luurangin soundista varsin poikkeuksellisen Suomen rap-kentällä?
– Me ollaan vähän kuin Westside Gunn. Se julkaisi musiikkia vuosikaudet, ennen kuin jengi hyppäsi mukaan sen juttuun ja tajusi, että täällä on 20 vanhaa levyä kuunneltavana. Aiempaa tuotantoa on niin paljon, että se on ikuinen malja, josta voi ammentaa.
On maaliskuinen tiistai-ilta Luurangin studiolla, jonka yhtye jakaa muun muassa Vitun Iso Rotsin kanssa. Inaktiivinen on juuri avannut Luurangin alkuvaiheiden strategiaa, jonka mukaan tarkoituksena oli julkaista uutta musiikkia paljon ja säännöllisesti ennemmin kuin pyrkiä yhteen potin räjäyttävään hittiin.
– Sinkutettiin paljon biisejä, joita joku välillä tsägällä postasi Instagram-storyyn tai nosti jollekin listalle. Se alkoi pikkuhiljaa kasvattaa lumipalloa, Nepa sanoo.
Luurangin debyytti-ep Ateneum ilmestyi täysin puskista kesäkuussa 2023. Sen rooli oli toimia takakatalogina potentiaalisille tulevaisuuden kuuntelijoille, samaten kuin saman vuoden joulukuussa ilmestyneen Kiasma-ep:n.
Vaikka viime maaliskuussa julkaistun Luuvre: Grande finale -albumin myötä kuulijoita on kertynyt eksponentiaalinen määrä alkuaikoihin verrattuna, jo debyytti-ep herätti enemmän huomiota kuin mihin bändi oli valmistautunut. Lyömättömät nosti julkaisun esiin radio-ohjelmassaan, ja somessa kertyi pikkuhiljaa uusia seuraajia.
– Oltiin että jes, joku kolme ihmistä kuuli Ateneumista! Ei mennyt ihan harakoille, Inaktiivinen sanoo.
Luurang sai alkunsa salaisena projektina, joka muodostui jo olemassaolevan bändin sisällä. Meiä Äijii -yhtye oli aktiivinen vuosina 2020–2022, mutta usean ihmisen elämäntilanteiden, näkemysten ja aikataulujen yhteen sovittamisessa oli haasteita.
Bändiin kuuluneet Nepa, Sorijere ja Inaktiivinen löysivät itsensä tekemästä keskenään demoja, jotka he jättivät lähettämättä muille bändin jäsenille. Oli vaivattomampaa tavata kolmistaan ja tehdä biisi tai pari illassa, kuin alkaa aikatauluttaa tapaamista koko porukalle ja odottaa kolme kuukautta yhden biisin saamista nauhalle.
Yhteisen salaisuuden muodostumista siivitti se, että kolmikolla oli jaettu visio siitä, miltä musiikin tuli kuulostaa. Näkemykset musiikin estetiikasta kohtasivat.
– Löytyi jotain, mistä ammentaa. Olimme kaikki super motivoituneita ja tykkäsimme tehdä yhdessä, Sorijere sanoo.
Millainen Luurangin estetiikka sitten tarkalleen ottaen on?
– Meidän kaikkien fiilaama soundi on sellaista, mitä ei kauheasti tehdä Suomessa, mutta mitä olemme toivoneet kuulevamme. Eevil Stöön Marsipan Wave tulee aika lähelle sitä, Nepa kuvailee.
Sorijere, Nepa ja Inaktiivinen muodostavat Luurang-trion.
Joonas Fagerholm
Biittimaailmaan on haettu inspiraatiota pitkälti Jenkeistä, tuotannosta vastaava Inaktiivinen sanoo. Luurangin soundia on kuitenkin vaikea niputtaa yhteen kategoriaan, sillä se yhdistelee monenlaisia tyylejä olematta kuitenkaan suoraan esimerkiksi puhdasta boom bapia tai Paperi T:n ja Khidin musiikin kaltaista taideräppiä.
Myös vanhemmat räppipäät ovat löytäneet Luurangin tuotannon äärelle, Nepa sanoo. Yhtyeen musiikissa on paljon elementtejä perinteisestä räpistä, mutta modernilla tuulahduksella, joka tuo kappaleet tälle vuosikymmenelle.
– Pohdimme kyllä alusta asti sitä, miten jengi mahtaa lokeroida meidät. Kun katsoo, millaisille soittolistoille meitä on lisätty, niin sieltä saattaa löytyä joku ”nistiräppiiiiii”-lista, Inaktiivinen nauraa. – Ei se haittaa, mutta on tullut mietittyä sitä, miten saisimme viestimme selkeäksi.
Niin sanottua nistiräppiä Luurang ei siis pyri olemaan, vaikka yhtyeen musiikissa onkin synkkiä ja rosoisia sävyjä. Siksi julkaisujen yksityiskohdat, kuten visuaalit ja skitit, on mietitty viimeisen päälle.
– Haluamme, että meidän musiikin voi viedä Louvreen eikä pelkästään kaduille, Sorijere sanoo. – Ehkä se museo voi olla kaduilla, mutta siinä pitää olla mukana kulttuuriaspekti, jokin elegantti maku tai haju.
– Siitä johtuu kaikki nämä taidegallerianimet, Inaktiivinen tarkentaa. – Jotta se vivahde tulisi selkeästi läpi.
Luurangin omintakeinen soundi muodostuu myös hienovaraisista ja yksittäisistä teknisistä seikoista, joita ei voi aina edes määritellä sanoin.
– Yritämme ajaa takaa jonkinlaista mielikuvitussoundia. Koko ajan ollaan lähempänä jotain ideaa, Inaktiivinen vakuuttaa.
– Kyllä meillä joku idea tässä on, Nepa jatkaa. – Sitten kun me saavutetaan se, niin ovet räjähtävät auki.
Edm-buumista räppitohtoreiksi
Inaktiivisen ja Sorijeren juuret ovat Kotkassa, jossa he aloittivat yhteisen räpin tekemisen vuonna 2019. Inaktiivisen tie kohti räppiuraa kulki hevibändeissä soittamisesta elektronisen musiikin tuottamiseen, jonka jälkeen hän alkoi liikkua kohti räpimpää soundia.
– Kun Skrillexin Scary Monsters and Nice Sprites –ep ilmestyi vuonna 2010, kaikki alkoivat tehdä edm:ää, Inaktiivinen muistelee.
– Mäkin olin siinä buumissa, Helsingistä kotoisin oleva Nepa sanoo. – Skrillexin dubstepin ansiosta waretin Abletonin ja aloin tuottaa edm:ää. Mua ei niinkään kiinnostanut soittaa olemassaolevia biisejä, vaan omien biisien tekeminen kiehtoi paljon enemmän.
– Itsekin soitin kitaraa sillä ajatuksella, että voisin tehdä omia riffejä. Ei siksi, että opettelisin soittamaan Metallicaa, Inaktiivinen sanoo.
Myös Nepan musiikilliseen taustaan kuuluu kitaran ja rumpujen soittamista, mutta musiikkitunneilla hän ei käynyt.
– En mä laittanut tikkua ristiin sen eteen, mutta sitten kun löysin musiikkiteorian omin päin, se kyllä helpotti tekemistä. Räppiä kirjoitin ekan kerran lukiossa, jossa mulla oli iso SMC Lähiörotat-, Ruudolf– ja Juno-buumi. Varsinkin Ruudolfin tekstit kiehtoivat, koska se osasi kirjoittaa niin hauskasti ja nokkelasti, Nepa sanoo.
Sorijere taas löysi räpin jo ala-asteen lopussa ystävänsä serkun ansiosta.
– Se oli ihan kuin Tony Hawk’s Pro Skater -pelin Create-A-Skater -äijä, Sorijere kuvailee. – Sillä oli aina eriväriset hiukset, joskus vihreät ja joskus siniset. Me katsottiin sitä ylöspäin ja pidettiin maailman siisteimpänä tyyppinä. Sen kanssa kuunneltiin Wu-Tang Clania, Eminemiä ja Mobb Deepiä.
Jenkkiräpin jälkeen yläasteella kuvioihin tuli suomiräppi.
– Kuuntelin hemo nistiräppiä, Sorijere nauraa. – Kotkassa kaikki kuuntelivat sitä, se oli vitun iso juttu.
Artistit kuten Steen1, Puukko-Allu ja Julma-Henri & Syrjäytyneet muodostivat eräänlaisen Raamatun, joiden kappaleet Sorijere osasi ulkoa sanasta sanaan.
– Just katsottiin Panama Rayon freestyle-videoita ja naurettiin, että niissä on kyllä hurja meininki.
Kun Sorijere löysi Huge L:n tuotannon, hän alkoi ensimmäistä kertaa haaveilla omien räppibiisien tekemisestä. Huge L:n musiikissa häntä kiehtoi erityisesti se, miten artisti käytti suomen kieltä.
– Yhtäkkiä kiinnostuin äikän tunneilla runoudesta, ja mietin mitä kaikkea kielellä voi tehdä.
Siihen aikaan Sorijeren tekstit tosin jäivät pöytälaatikkoon, sillä hänellä ei ollut paikkaa, missä nauhoittaa.
– Ehkä hyvä niin. Se juttu sai marinoitua muutaman vuoden, jotta olin tarpeeksi kypsä pistämään musiikkia nauhalle.
– En tiedä, miten nuoret tekevät nykyään jo 17-vuotiaana siedettävän kuuloista musaa, Inaktiivinen sanoo. – Jengi on 18-vuotiaita ja voittaa Emma-palkintoja. Itse piti odottaa ensimmäisen biisin julkaisua siihen, että oli jotain 23-vuotias.
”Haluamme, että meidän musiikin voi viedä Louvreen eikä pelkästään kaduille”, Luurang sanoo.
Marko Pyykkönen
Myös Kotkan yleinen ilmapiiri lisäsi itsesensuuria. Kaupungin pienet ympyrät vaikuttivat siihen, että kynnys julkaista omia kappaleita ja niin ollen erottua muista oli korkealla, Sorijere sanoo.
– Helsingissä kaikki tukevat toisiaan, mutta Kotkassa ne ampuu alas ja pitää outona, jos yrität jotain.
Inaktiivinen oli samalla yläasteella kuin Sorijere, ja tiesi tämän olevan ”räppiäijä”.
– Jere ei ollut ainoastaan kovis, joka kuuntelee räppiä, vaan low-key räppiprofessori. Foorumidwelleri, Inaktiivinen kuvailee.
Sorijere ja Nepa taas tutustuivat toisiinsa parikymppisinä yhteisten työkuvioiden ja kaveriporukoiden kautta.
– Mun kaveri laittoi kerran viestiä, että voiko sen kaveri Jere tulla äänittämään yhden versen, Nepa muistelee.
– Kun kävin Nepalla ensimmäistä kertaa, siellä oli mikki valmiina. Menin äänittämään sen versen ja olin että moikka, oli kiva nähdä, Sorijere jatkaa.
Se oli Meiä Äijii -bändin esiaste, johon Inaktiivinen liittyi myöhemmin puolivahingossa.
Korkeakulttuurin ja gonzo-journalismin innoittamaa lyriikkaa
Luurangin sanoitukset saavat usein inspiraationsa bändin yhteisistä keskusteluista, sillä kolmikolla on tapana jutella tunti tai pari ennen kuin kukin syventyy kirjoittamaan. Jokaisella on luonnollisesti oma tyylinsä sanoittaa asioita, mutta teksteistä on aistittavissa yhteneväisyyksiä ajatusmaailmoissa ja alitajuisissa maisemissa, Sorijere sanoo.
– Jos joku meistä heittää hauskan läpän, jolle muut nauravat, se läppä on ihan varmasti seuraavalla biisillä, Nepa toteaa. – Tekstit noudattelevat vahvasti meidän mielenmaisemaa.
Esimerkiksi viittaukset korkeakulttuuriin ja populaarikulttuuriin ovat suoria linkkejä Luurangin omiin mielenkiinnon kohteisiin. Lisäksi uusimmalla albumilla on jonkin verran uskonnollista ja yliluonnollista kuvastoa.
Nepa kertoo lukeneensa äskettäin Hunter S. Thompsonin Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa -kirjan, jonka gonzo-journalistisia piirteitä hän vertaa Luurangin lyriikkaan.
– Kirjoitetaan ikään kuin oikeista asioista, mutta väritetään niitä hulluilla mielikuvilla mielenkiintoisemman kuuloiseksi kuin mitä ne asiat todellisuudessa ovat.
Tuotanto on kokonaan Inaktiivisen tekemää, mutta prosessin aikana hän saa usein suoraa palautetta Sorijereltä ja Nepalta. Kun Inaktiivinen pyörittelee studiolla sampleja ja muiden päät alkavat nyökätä, se on hyvä merkki.
– Yleensä heitän biitin roskiin, jos se ei ala toimia viiden ensimmäisen minuutin sisällä. Mutta jos mulla on epävarma olo jostain biitistä, ja muut ovat sitä mieltä, että kirjoitetaan siihen, niin kuuntelen heitä. Trust the process, Inaktiivinen sanoo.
Vaikka Inaktiivisella on taipumusta olla kriittinen omaa tuotantoaan kohtaan ja jahdata täydellistä soundia, jokainen on samaa mieltä siitä, että väkinäisestä täydellisyyden tavoittelusta ei synny hyvää musiikkia. Luurangin kappaleet tasapainoilevat silotellun ja suunnitellun sekä nykyhetkessä syntyvän huolettomuuden välimaastossa.
– Jos tulet kevyin mielin studiolle, heität vähän läppää, kirjoitat versen ja lähdet himaan, huomaat yleensä, että tulipa vahingossa hyvä biisi. Se on se ideaali, Sorijere sanoo.
– Ei puristeta mailaa, mutta ei pelleillä, Nepa tiivistää.
Kuten aiemmin todettiin, Luurangin soundi on Suomen mittakaavassa melko omintakeista. Samoilla taajuuksilla liikkuvia artisteja on kuitenkin madollista löytää. Yksi heistä on Luurangin uusimmalla albumilla vieraileva M.A, joka julkaisi debyyttilevynsä keväällä 2024.
Siitä lähtien Luurangille oli selvää, että M.A pitäisi saada albumille mukaan.
– Hän on vitun taitava tyyppi. Makea meininki, Sorijere sanoo.
– Kaikki eivät välttämättä saa kiinni meidän musiikin nichestä, eivätkä erota eriäviä vivahteita perus boom bapista, Nepa sanoo.
– Mutta M.A tietää sen vision. Sitä ei tarvinnut esitellä hänelle erikseen, Inaktiivinen sanoo.
Albumilla kuullaan myös Arskaa ja Rögeä; kotkalainen Röge jakoi Luurangin kappaleita Tiktokissa jo Ateneum-ep:n aikaan. Kun Luurang lähetti hänelle kaksi biittiä ja pyysi valitsemaan itselleen mieluisan, Röge lähetti pian molemmat kappaleet takaisin ja oli räpännyt molempiin.
– Soul Jamit Antonin kaa -kappaleessa oli alun perin paikat kertseillekin, mutta Röge oli räpännyt kaiken päälle joku 37 baaria putkeen. Oltiin että okei, sopii, Inaktiivinen nauraa.
Luurang ei pelleille, muttei myöskään purista mailaa.
Marko Pyykkönen
Lopuksi jutellaan vähän skenen tilasta, kuten aikoinaan Basso-foorumilla konsanaan. Kysymys siitä, mitä mieltä yhtye on suomiräpistä nykyisellään, aiheuttaa pitkän hiljaisuuden, jonka aikana kukin tuntuu pohtivan tarkasti, mitä aiheesta voi sanoa.
– Musaahan tulee ihan vitun paljon, ja suomiräppi on tällä hetkellä niin iso genre, että sieltä löytyy jokaiselle jotakin, Sorijere aloittaa. – Ug-puolella tulee paljon musaa, jota iso yleisö ei noteeraa, mutta josta itse löydän uutta kuunneltavaa joka viikko. Arvostan artisteja, jotka löytävät oman kulman musiikin tekemiseen, ja heitä olemme yrittäneet saada samoille biiseille jakamaan platformia ja tekemään tietynlaista aaltoa tunnetummaksi.
Jaottelu moderniin räppiin ja boom bapiin ei miellytä Sorijereä. Jos joku tekee uuden aallon trap-musiikkia tai hyperpopia mielenkiintoisella tavalla, se on tutustumisen arvoista.
– Mäkään en lähde siihen Tiktok-kommentointiin, että joidenkin mielestä autotune on paskaa ja toisten mielestä nistiräppi on paskaa. Se kahtiajako on ärsyttävä. Kaikista alagenreistä löytyy itselle mieluisia juttuja, enkä dumaa niistä yhtäkään, Inaktiivinen sanoo.
Nepa nostaa esiin sen, että Suomen kokoisessa maassa yleisöä ei riitä kaikille taitaville tekijöille, jotka ansaitsisivat päästä kuuluviin.
Toisaalta suomiräppi on kaupallistunut takavuosiin verrattuna paljon ja se kiinnostaa enemmän kuin koskaan, Sorijere huomauttaa.
– On sydäntälämmittävää käydä loppuunmyydyillä keikoilla ja nähdä, miten junnut liikkuu sen musan tahtiin.
Utelen vielä, miksi Luurangin nimi on Luurang.
– Eikö se ole ihan hyvä nimi? Nepa kysyy.
Totean, että nimi on tosi hyvä.
– Siksi me valittiin se, kun se on hyvä nimi, Sorijere sanoo.
– Itse muistan ajatelleeni, että nyt kun ollaan järjissämme perustamassa bändiä, olisi ihan vitun siistiä, jos sillä olisi hyvä nimi, Inaktiivinen sanoo.
– Sellainen villi ajatus. Olisi vähän outoa, jos oltaisiin valittu huono nimi, Nepa sanoo.
Lue päivän ajankohtaisimmat musiikkiuutiset ja pysy ajan tasalla!
