Good boys poksauttaa saranat sijoiltaan tuoreella biisillään – ensi vuodelle luvassa uusi levy

Viiden hengen yhtye levyttää Jodarokin ja Lahti-Sampan Dödstil-levymerkin alla.

Jodarokin ja Lahti-Sampan levymerkille, Dödstilille, kiinnitetty Hew Lorryn, Young Oatlyn, Akuutti M:n, MC Vatkaimen ja Sensei Cookin muodostama good boys on täydellistä kuunneltavaa hyvää fiilistä sekä räppinostalgiaa kaipaavalle yleisölle.

Kokoonpanon suosittuihin julkaisuihin kuuluu muun muassa kappaleet Jaan posti, Asfalttiviidakos sekä Good ass jäbät. Uusin single julkaisu kulkee nimellä pow!, jonka kuvaillaan poksauttavan saranat sijoiltaan menevällä menollaan.

– Pow! on taitaen tehty, vähän pöhkö, mutta autenttinen ja koukuttava kokonaisuus, sanotaan tiedotteessa.

Biisi on alusta loppuun yhtyeen jäsenten omaa käsialaa. Viisikko on kirjoittanut räpit, tehnyt tuotannon sekä suunnitellut myös kannen itse. Musiikkivideo on Mad Maxien käsialaa.

Ensimmäisen baarikeikkansa viime joulukuussa Helsingin Tavastia-klubin alakerrassa sijaitsevassa Semifinalissa vetänyt yhtye on on viettänyt kiireisen vuoden keikkailun ja musiikin parissa, vakuuttaen yleisöjä ympäri Suomea tiukalla räppitoimituksella ja hyvällä energialla.

Asfalttiviidakos-albumin jatkoksi on lupa odottaa kokopitkää levyä ensi vuoden, 2023 alkupuoliskolla. Uuden biisin musavideon kera voi ottaa kuunteluun alta:

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.