FETTI luottaa uuden bängerinsä räjähtävän ainakin Turussa

Mauno Gangista alun perin tutuksi tullut FETTI kertoo saaneen eniten vaikutteita Yhdysvalloista.
Leikim / Atlas Woo

Haippibiisillä fiittaa turkulaisräppäri Viola.

Monipuolinen, raikas ja altavastaaja. Näin turkulaislähtöinen FETTI kuvailee itseään kolmella sanalla.

Indieartisti kertoo kokeilleensa elämässään monia erilaisia asioita. Niiden kautta tietynlainen kekseliäisyys sekä mahdollisesti myös muiden yllättäminen ovat muodostuneet hänen tavaramerkikseen.

Mauno Gang– ja vklp-jäsen sanoo saavansa eniten vaikutteita soundiinsa Yhdysvalloista. Inspiraatiota hän kerää muuten aika lailla kaikesta ympärillään.

– Välillä mua saattaa inspiroida ihan vaan esimerkiksi lausahdus jostakin leffasta, FETTI toteaa naurahtaen.

Tuoreen AYAYA-singlen inspiraationa on toiminut hänen ja kappaleella vierailevan turkulaisräppäri Violan yhteinen ystävä. Single kertoo usein kuskina toimivasta kaverista mutta samanaikaisesti ajamisesta sanan kaikissa tarkoituksissa.

– Taustalla on kans kuitenkin meiän tyhmä läppä ja siihen liittyvä tarina, jossa tää kaveri ajaa meille yhden keikan.

Vaihtoehtoisen ja melodisen trap-biisin soundimaailma on sekä tummanpuhuva että avaruudellinen: energinen kappale hohkaa vauhdikasta elämäntyyliä. FETTI uskookin helposti lähestyttävän bängerin pääsevän oikeuksiinsa etenkin keikoilla.

– Ootan niin innolla et pääsen vetää tän biisin livenä koska kyseessä on sen verran energinen biisi. Luotan kans siihen et tää tulee räjähtää ainakin meiän kotikaupungissa Turussa, Flashbang-bileiden toinen järjestäjä sanoo.

Viimevuotisella PROSESSI-singlen seuraajalla FETTI hakee överihaippia fiilistä. Samalla hän toivoo että siitä kuuluu läpi se kuinka hauskaa biisin tekeminen on ollut, sillä sanoituksia ei ole tarkoitus ottaa liian tosissaan.

– Toivon myös, että porukka osaa arvostaa tuottajana toiminutta GoodJobLarrya, koska tässä biisissä on ihan hullu meininki ja toi biitti ois voinut mennä vaikka Gunnalle. Enkä suuttuisi vaikka menisikin vielä.

Tuleva kokonaan GoodJobLarryn kanssa yhteistyössä tehty levy Saint Fetuan julkaistaan lähitulevaisuudessa. Tarkkaa julkaisuajankohtaa FETTI ei kuitenkaan vielä paljasta.

– Todennäkösesti tulee viel tän vuoden puolella ulos, artisti toteaa rennosti.

Kuuntele AYAYA alta. Kappaleesta on tulossa musiikkivideo.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.