”Kiitos Eppu Normaali” – Aliisa Syrjä hyvästeli sukunsa legendaarisen yhtyeen

Aliisa Syrjä hyvästeli Eppu Normaali -yhtyeen
Aliisa Syrjä kuuluu Syrjän taiteilijasukuun.
Warner Music Finland

Pop-artisti Aliisa Syrjä jätti Instagramissaan hyvästit sukulaistensa legendaariselle Eppu Normaali -yhtyeelle.

Lupaavaa nostetta vuoden 2022 debyyttinsä jälkeen tehnyt laulaja-lauluntekijä Aliisa Syrjä tunnetaan voimakkaista kappaleistaan, joissa yhdistyvät herkkä lyriikka sekä vahva ilmaisu. Kirjoittamisen lisäksi Syrjä myös säveltää omat kappaleensa, ja tämän hitteihin kuuluvat muun muassa tuplaplatinaa striimannut 2:02, viime vuonna julkaistu Sydän on rikki sekä Tää tunne

Oman musiikkiuransa lisäksi Aliisa Syrjä tunnetaan osana Syrjien taiteilijasukua. Artistin isoisä Juhani Syrjä on kirjailija, laulajan isän serkut Martti, Pantse ja Aku Syrjä puolestaan tunnetaan legendaarisesta Eppu Normaali -yhtyeestä, joka päätti yhteisen matkansa kuluneena viikonloppuna. Nuori artisti julkaisi Instagramissaan ajatuksiaan yhtyeen lopettamisesta sekä oman musiikkiuransa ja elämänsä merkittävistä risteyskohdista Eppujen musiikin kanssa. Syrjä toteaa muun muassa, ettei välttämättä edes tekisi musiikkia ilman sukulaistensa yhtyettä:

– Pelkään ajankulua. Oon aina pelännyt. Ja Martin tekstejä kuunnellessa mietin aina onkohan niillä loputtomilla ajankulusta toinen toistaan kauniimmin kertovilla laineilla jotain osaa ja arpaa siihen pelkoon, Syrjä pohjustaa.

– Eppu normaalilla on osaa ja arpaa myös moneen muuhun asiaan mun elämässä. Uskallan väittää, että esimerkiks siihen että teen musiikkia.

Eppu Normaalin viisikymmenvuotinen ura päättyi viime viikonloppuna Ratinan jäähyväiskonsertteihin.

Warner Music Finland

Lue myös: Musiikki veressä – Tiesitkö, että nämä kotimaiset artistit ovat muusikoiden lapsia?

Erityisen lahjakkaana laulunkirjoittajana tunnettu Syrjä kertoo muun muassa oman kirjoittamisensa kytkeytyvän Eppujen musiikkiin. Eppu Normaali on yhdistänyt sukupolvia kotimaisen melankolista mielenmaisemaa sekä arkista, mutta tarkkanäköistä kerrontaa yhdistävillä kappaleillaan. Yhtyeen tunteiden skaala teki vaikutuksen myös Aliisa Syrjään jo nuorena, ja on sittemmin vaikuttanut merkittävästi tämän omaan kirjoittamiseen.

Viisikymmentä vuotta toiminut Eppu Normaali jätti viimeiset hyvästinsä viime viikonloppuna Tampereen Ratinassa. 6.–8. elokuuta järjestetyillä jäähyväiskeikoilla esiintyi myös Aliisa Syrjä tapahtuman VIP-alueella. Oman tuotantonsa lisäksi Syrjä esitti muun muassa oman tulkintansa Eppu Normaalin En saa mielestä sinua -kappaleesta. Syrjä kertoo Instagramissaan Eppu Normaalin musiikin risteytyvän tämän oman musiikin lisäksi luonnollisesti myös tämän muun elämän ja suvun kanssa:

– Nyt tuntuu että koko elämä vilisee silmissä. Eppuihin liittyy niin paljon muutakin. Meidän mulle maailman rakkain suku, mun oman isän nuoruus ja tarinat, joita sillä on aina kertoo jokaiseen biisiin. Aika kuluu ja se tarkottaa erottamattomasti sitä että ihmiset, kokonaiset sukupolvet vanhenee. Se kaikki on tosi paljon. Siks pikkuserkkuni kanssa eilen tanssin lauloin ja itkin, Syrjä kirjoittaa.

@aliisasyrjaJos joku haluaa lisää Eppu-tunteilua sitä löytyy mun iigeestä:,) on meinaa itketty♬ alkuperäinen ääni – Aliisa Syrjä

 

Syrjistä kuitenkin kuullaan vielä, ainakin jos se on nuoresta pop-starasta kiinni. Platinaa Höyheniä ja saaria -esikoisalbumillaan striimannut Aliisa Syrjä kertoo julkaisussa, että tämän odotettu kakkoslevy on masterointia vaille valmis:

– Mun oma levy lähtee ens viikolla masterointiin. Nii jos se yhtään helpottaa, nii täält on Syrjää tulossa, artisti toteaa.

Syrjä päättää päivityksen sanoihin ”Kiitos Eppu Normaali”.

Lue lisää ajankohtaisia musiikkiuutisia!

 

 
 
 
 
 
Näytä tämä julkaisu Instagramissa
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

 

Henkilön Aliisa Syrjä (@aliisasyrja) jakama julkaisu

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *