”Elämä on sitä mitä teet siitä” – mutta ei se aina mene ihan niin, muistuttaa Valma

Joonas Fagerholm

Rolling Recordsin ensimmäinen rap-sainaus julkaisi virallisen debyyttisinglensä.

Levykauppana aloittanut Rolling Records on viime aikoina alkanut kehittää toimintaansa entistä enemmän levy-yhtiön suuntaan. Yhtenä konkreettisena esimerkkinä siitä toimii rap-tulokas Valman kiinnitys, josta uutisoimme lokakuussa.

Nyt Valma on julkaissut levymerkin kautta ensimmäisen virallisen singlensä nimeltä Massii ja maailmanrauhaa. Kappale enteilee 25-vuotiaan helsinkiläisartistin tulevaa debyyttialbumia.

– Biisi sai alkunsa turhautumisesta yksilökeskeiseen menestysretoriikkaan, omaan turhamaisuuteeni ja siihen narratiiviin, että raha ratkaisee. Tää oli ensimmäinen raakademo mitä lähetin levy-yhtiöön, kun sain heiltä yhteydenoton, Valma kertoo.

Lämpimästä ysärisoundista vastaa tuottajakaksikko Äänet Käskee, joka on aiemmin tehnyt yhteistyötä muun muassa Valman sainanneen Silkinpehmeen kanssa. Kertosäe on samalla paitsi kriittinen kommentti niin myös hatunnosto Fintelligensin Pää pystyyn -kappaleen lyriikoiden suuntaan.

– Viittaus ei ollu kirjoitusvaiheessa tietoinen, toisaalta oon kuunnellut Fintelligenssiä niin kauan, et se läppä tuli varmaan jostain alitajunnasta jossa soi Fintelligens, Valma nauraa.

Lisää Valmaa kuullaan ja nähdään keväällä, kun artisti julkaisee toisen singlensä sekä sille kuvatun videon.

Joonas Fagerholm

Tulevan kokopitkän nimi on En tunne ketään. Äänet Käskee -kaksikon lisäksi sitä ovat olleet tekemässä Tiedemies sekä Beats Please.

– Ollaan oltu paljon studiolla Rollingin label manager Antin (Silkinpehmee, toim. huom.) ja Äänet Käskee-Lassen kanssa ja oon oppinut heiltä musan teosta tosi paljon. On ollut tosi siistiä päästä tutustumaan noin taitaviin tyyppeihin ja odotan myös, että pääsen tulevaisuudessa tutustumaan muihinkin tekijöihin.

Kokopitkän on tarkoitus tulla ulos loppuvuoden aikana. Levynteko on jo hyvällä mallilla.

– Albumi on itse asiassa lähes valmis ja ajattelin, että mulla ois rotsi ihan tyhjä, mutta ei oo! Oon myös kehittynyt kirjoittajana tässä albumin teon myötä. On tosi hyvä fiilis tulevasta albumista ja odotan innolla, että muutkin pääsee kuulemaan mitä ollaan saatu aikaan.

Kuuntele single alta. Kappaleen lyriikat näet Klangin lyriikkaosiosta.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.