ComeOn! Sessions -keikkasarjaa jatkaa esikoisalbumiaan valmisteleva Le Fvbelos

Kaupallinen yhteistyö: ComeOn!

Faben virtuaalikeikka nähdään ensin tuttuun tapaan Twitchissä.

Klangin ComeOn! Sessions -virtuaalikeikkasarjassa esiintyy tällä viikolla Le Fvbelos. Tamperelaislähtöinen Fabe oli äskettäin äänittämässä Espanjassa uutta materiaalia, joka saattaa päätyä artistin tulevalle debyyttialbumille.

Viime vuonna Fabe-EP:n julkaissut Le Fvbelos nousi yleisön tietoisuuteen omakustanteisesti julkaistulla Kauas-kappaleella. Sittemmin artistista on muodostunut yksi seuratuimmista uuden aallon nimistä.

Keikkaa pääsee seuraamaan Twitchissä keskiviikkona 9. kesäkuuta kello 19. YouTubeen jakso lisätään 24 tuntia myöhemmin.

Kuullaanko Fabelta ennenjulkaisematonta materiaalia? Se selviää keskiviikkona.