Paulus potkii uuden aallon tiedettä

Elias Laukkanen

Tulokasartisti esittelee osaamistaan Euforia 1999 -projektillaan.

Takavuosina monien astetta tiedostavampien rap-kentän nimien saatettiin sanoa ”pudottavan tiedettä”, mutta uuden aallon artistien kohdalla niin enää harvemmin tehdään. Poikkeuksen sääntöön saattaa tuoda 21-vuotias Paulus, joka pudottelee jos ei nyt ihan ”tiedettä” niin ainakin reilulla kädellä tiedeviittauksia.

Aalto-yliopistossa konetekniikkaa opiskelevaa espoolaista kiinnostaa tiede yleisesti, mutta erityisesti avaruus. Ihan stereotyyppisin tiedeharrastaja hän ei kuitenkaan ole, sillä harrastuksiin kuuluvat yhtä lailla parkour sekä siitä kehittynyt freerunning.

Isoin kiinnostuksen kohde Paulukselle on silti musiikki. Siihen inspiraatio löytyy usein juuri tieteestä, avaruudesta sekä erilaisista scifi-tuotoksista.

– Tässä suhteessa oon hullun nerd, mikä heijastuu myös mun musiikkiin. Haluun tuoda mun musassa esiin näitä ”nörttimäisempiä” puolia koska pidän niitä ite coolina. Kaikki nää luo just mulle itelle näitä euforisia mielikuvia ja fiiliksiä, mikä onkin albumin idea, Paulus avaa.

Levy josta tulokasartisti puhuu on hänen ensimmäinen isompi kokonaisuutensa nimeltä Euforia 1999. Ennen siihen menemistä kannattaa kuitenkin palata hetkeksi alkuun.

Oikeasta bändistä GarageBandiin

Kellokoskelta lähtöisin oleva Paulus kertoo varttuneensa musiikkia kuunnellen: kuulokkeissa oli monipuolisesti niin metalli-, rock-, pop- kuin rap-musiikkia. Oman musiikin tekemisen hän aloitti jo ala-asteella.

– Perustettiin parin frendin kanssa bändi ja kirjoiteltiin omia biisejä, joita sitten esitettiin esimerkiksi koulun juhlissa. Itse soitin bändissä rumpuja.

Myöhemmin kiinnostus siirtyi koneella tehtyyn materiaaliin samalla kun kuulokkeisiin löysivät tiensä esimerkiksi Travis Scott ja Lil Uzi Vert. Ensimmäiset biitit sekä äänitykset syntyivät lukioaikana GarageBandillä äidin vanhalla Macin pöytäkoneella.

– Totta kai ekat äänitykset tehtiin kavereiden kanssa täysin tsoukkina, mutta siitä monesti hommat lähtevät liikkeelle. Kipinä musaan on siis aina ollut, mutta sen ilmaisumuoto on ajan myötä muuttunut.

Nykyään Paulus tekee valtavirtaa progressiivisempaa trap- / rap-musiikkia vahvoilla autotune-melodioilla. Paulus-artistinimensä hän kertoo ottaneensa kolmannesta etunimestään Paavalista ja sen latinankielisestä versiosta.

– Halusin yksinkertaisen artistinimen ja se kuulosti siistiltä.

Nimen alla ilmestyi ensin vuonna 2018 neljän raidan Televisioit-EP, jota seurasi viimevuotiset singlet Lowkey ja Luv. Ne nostivat Pauluksen ainoastaan suhteellisen pienen piirin tietoon, mutta tilanne saattaa muuttua tuoreen albumin myötä.

Kaikki muut tunteet ohittava hyvänolontunne

Debyyttialbumistaan Paulus halusi luoda yhden sulavan biisien ketjun, jossa on kappaleita hänen onnennumeronsa mukaisesti yhdeksän. Sisällöllisesti projektin on tarkoitus olla kokoelma erilaisia fiiliksiä, ajatuksia ja tunteita, jotka luovat yhdessä euforisen kokonaisuuden.

– Projektin otsikko Euforia 1999 kuvaa just tätä. Halusin luoda omannäköiseni äänimaailman, johon mä pystyn itse samaistumaan. Jos mä vielä onnistun välittämään jollekin muulle tän saman euforisen fiiliksen, joka parhaimmillaan syntyy musaa kuunnellessa, oon siitä erittäin otettu.

Paulus on kirjoittanut ja tuottanut omakustanteen aiempien julkaisujensa tapaan alusta loppuun itsenäisesti. Tukea projektiin on löytynyt muutamalta nimekkäämmältä tekijältä: esimerkiksi kappale Season sai alkunsa viime kesänä Axel Kalan studiolla.

– Axel löysi yhden mun biiseistä Spotifystä ja pyysi kerran käymään studiollaan Tampereella, mikä oli mulle todella siisti kokemus! Myöhemmin tiedustelin tuotantoon liittyvissä asioissa ja Axel vinkkasi Skywalkia, jolloin päätin teettää albumin masterit hänellä.

Season onkin albumin kappaleista Pauluksen mielestä se mikä kannattaa kuunnella jos aikoo kuunnella ainoastaan yhden kappaleen hänen tuotannostaan. Se antaa hänen mielestään selkeimmän kuvan siitä millainen hän on artistina.

– Season erottuu joukosta, koska se sisältää selvän beat switchin, hyvän melodisen alkuosan ja menevämmän loppuosan, mikä luo monipuolisemman kuvan. Sanoitukset kertovat hyvin tämänhetkisen moodin artistina, eli ”tää on mun season!” ja tästä lähdetään valloittamaan maailma.

Paulus uskoo että hän pystyy tulevaisuudessa paljon parempaankin kuin mitä albumilla kuullaan. Mutta mikä on se seuraava taso jolle nouseminen on tällä hetkellä artistilla tähtäimessä?

– Tällä hetkellä ”next level” on saada oma tuotanto isomman yleisön tietoon ja päästä jossain vaiheessa vetämään keikkaa. Suurempana tavoitteena voisin pitää sitä, että pystyisin jättämään jäljen Suomen musaskeneen ja vaikuttamaan tällä positiivisesti muihin. Tärkein tavoite on aina kuitenkin pitää musan parissa hauskaa ja kehittää sellasia uusia juttuja, joista mä ite tykkään.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.