Beige julkaisi debyytti-EP:nsä – TUNTEET on melodinen viiden kappaleen kokonaisuus

Vastikään levytyssopimuksen solminut artisti omaa laajaa osaamista musiikin alalla. 

Infinite Recordsin tuore kiinnitys Beige julkaisi ensimmäisen kokonaisuutensa EP:n muodossa. TUNTEET on viiden kappaleen mittainen melodinen kokonaisuus, jolla käsitellään nimensä mukaisesti erilaisia nuoren miehen kokemia tunteita. Projekti tuntuu välittävän hyvin artistin oman intohimon ja laajan tunneskaalan.

– Uskon, että näiden kappaleiden sisältämät tunteet ovat sellaisia, joita jokainen meistä jossakin muodossa joutuu kohtaamaan tai käsittelemään elämänsä varrella. Nämä ovat niitä kasvutarinoita, jota varsinkin nuoruuden kynnyksellä kohdataan. Purin kivun ja kokemukset näihin kappaleisiin ja toivon, että ne voisivat tarjota lohtua ja apua monille, jotka ovat elämässään menneet tai menossa läpi myrskyisiä ajanjaksoja, kuvailee artisti projektiaan.

Ennakkoon EP:ltä irrotettiin single Mitä tänne jää, joka on samalla artistin ensimmäisen julkaisu levy-yhtiön alaisuudessa. Musiikkia Beige on julkaissut myös itsenäisenä Spotifyssa lähtien vuodesta 2020. Alun perin Kokkolasta kotoisin oleva artisti on julkaissut muun muassa Kokkola Anthem –nimisen biisin yhdessä muiden paikallisten artistien kanssa.

EP sai myös visuaalisen muodon, kun se julkaistiin kappale kerrallaan Infinite Recordsin YouTube-kanavalle jo ennen koko projektin julkaisua. Videot muodostavat tarinallisen kokonaisuuden ikään kuin sarjana yhdistyen kappaleiden kertomiin tarinoihin. Artistin oma kädenjälki näkyy myös videoissa hänen toimittuaan ohjaajan roolissa.

Nuori artisti omaa laajaa osaamista musiikin alalla. Musiikin tekemisen lisäksi Beige eli oikealta nimeltään Joel Peltoniemi, työskentelee itse myös samaisella levy-yhtiöllä Head A&R:n ja päivittäistoiminnan johtajan tehtävissä.

Artisti on osallistunut myös esikoisprojektinsa tuotantoon. Muita tuottajia EP:llä ovat PIETRO, Jutski, LUKAS ja SEEMISAMUEL.

Alla olevasta linkistä pääset kuuntelemaan tuoreen julkaisun.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.