Asan uuden albumin jokainen kappale on omistettu jollekin

Pitkän linjan tekijä esiintyi hiljattain Kansalliskirjaston ajattomassa Kupolisalissa.
Vimugraphy

Rap-artisti kirjoitti joukon rakkauslauluja miehille.

”Missä Avain on?”, huhuiltiin muutaman vuoden ajan Punainen tiili -klassikon jälkeen Matti Salon vetäydyttyä maan alle ja kadottua julkisuudesta. Sittemmin nahkansa luoneesta ja Asaksi nimensä vaihtaneesta artistista on tullut yksi suomalaisen hiphopin aktiivisimmista julkaisijoista.

Kuluneen vuoden aikana Asalla on ollut työn alla kaksi uutta projektia, joista toinen on hänen kymmenes albuminsa uudella nimellä. Nyt Rakkauslauluja miehille on saatu ulos diginä, ja bändilevynkin pitäisi ilmestyä vielä ennen vuodenvaihdetta.

Rakkauslauluja miehille on kahdeksan kappaleen kokonaisuus, jonka vastaavana tuottajana, äänittäjänä ja miksaajana on toiminut TeroHoltsu” Holopainen. Biittejä levylle ovat tehneet SipuliJaska, Kalifornia-Keke, Pik3, Late Ampuja, DJ HappyMe Al, Lauri Ainala, Me-Me, Ele ja DJ Polarsoul.

Bassoradion taannoisessa haastattelussa Asa paljasti albumin jokaisen raidan olevan omistettu jollekin miehelle. Esimerkiksi ensimmäisen singlen hän kirjoitti suomalais-brittiläiselle hakkerille Lauri Lovelle.

Loven lisäksi levyltä on jo aiemmin julkaistu kappale nimeltä Punainen härkä. Kummallekin kappaleelle kuvattiin myös visuaalit.

Asan uutta materiaalia on mahdollista kuulla ilmaiseksi livenä lauantaina 1. joulukuuta Kallion Rivierassa, jossa artisti vetää DJ Polarsoulin kanssa kaksi keikkaa. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.

Kuuntele Rakkauslauluja miehille alta. Roihis Musica julkaisee albumin myöhemmin vinyylinä ja kasettina.