Ares julkaisee debyyttialbuminsa – levyllä fiittaa ikoninen Rähinä-duo

A.ndu

Vantaalaisartisti jakoi albuminsa kannen ja kappalelistan.

Rähinän uutta artistisukupolvea edustava Ares saa kauan odotetun Skala-debyyttialbuminsa ulos perjantaina 12. marraskuuta. Kokonaisuudella on kymmenen raitaa ja niistä viidellä kuullaan vierailijoita.

Muita levyllä äänessä olevia sooloartisteja ovat Elastinen, Turisti, Lukas Leon ja LEWIZKI, joista viimeisen kanssa Ares on julkaissut myös yhteisen EP:n. Erikoisimpana nimenä vierailijalistasta erottuu kuitenkin suomalaisen hiphopin pioneeriryhmä Fintelligens, jonka nimissä julkaistiin uutta musiikkia viimeksi Rähinän 20-vuotisjuhlavuonna.

Elastinen ja Iso H ovat kumpikin tehneet kymmeniä fiittejä, mutta heidän yhdessä Fintelligensinä tekemänsä vierailut on mahdollista laskea yhden käden sormilla. Kaksikon edellisestä fiitistä on kulunut jo aikaa, sillä se kuultiin Asan Aseistakieltäytyjäliitolle tekemällä Via Karelia -tukilevyllä vuonna 2009.

Fintelligens Rähinän 20-vuotisjuhlashow’ssa Helsingin Jäähallissa joulukuussa 2018.

Samuli Vienola

Areksen albumilla duo on mukana kappaleella nimeltä Fokus. Biisin tuotannosta vastaa Elastinen, joka vierailee erikseen toisellakin raidalla eli albumin fokuskappaleella Hermés.

Uuden fiitin lisäksi Fintelligensin suunnalta on lupa odottaa vinyylipainosta Tän tahtiin -albumista, jonka julkaisusta tuli marraskuun alussa kuluneeksi 20 vuotta. Areksen albumia odotellessa kannattaa tarkistaa HOPPIPÄÄT NYÖKKÄÄ -videosarjan Fintelligens-jakso sekä H-hetki -podcastin kahdeksas osa, jossa Iso H haastattelee Elastista.

Skala-albumin kansi ja kappalelista julkistettiin Areksen Instagram-tilillä. Katso postaus alta.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön ARES (@arestiaris) jakama julkaisu