Höyhenen kevyet vokaalit ja lämpöä huokuva soundi – Blammo! Records kiinnitti ensimmäisen artistinsa

Aina poseeraa katsoen sivusuuntaan.
Musiikkipedagogiksi valmistunut Aina julkaisi ensimmäisen oman EP-levynsä vuonna 2020.
Ville Naumanen

Keuruulaislähtöinen artisti nostettiin viime vuonna uusien ja nousevien artistien joukkoon.

Kovassa nosteessa oleva laulaja-räppäri Aina julkaisee ensi vuoden puolella soolodebyyttialbuminsa, mutta sitä ennen tuore single ilmestyy tänä perjantaina. Lisäksi Överdog levy-yhtiöllä aiemmin levyttänyt artisti on nyt siirtynyt Blammo! Recordsin listoille.

Vuonna 2017 perustettu Blammo! Records levy-yhtiö on DJ:nä ja tuottajana tunnetun Xmiehen perustama. Monitaiturin meriitteihin kuuluu lukuisten kotimaisten ja ulkomaisten kappaleiden tuottamisen lisäksi muun muassa YleX:n suositun Lyömättömät-ohjelman luotsaaminen sekä freestyle rap -kokoonpanossa Freerap vaikuttaminen.

Vaikka Aina solmi levytyssopimuksen Blammo!:n kanssa vasta hiljattain, niin yhteistyö ei näille kuitenkaan ole uutta. Heiltä nimittäin julkaistiin alkuvuodesta kappale nimeltä Vielä yksi tanssi.

Nopeaan nousuun

Ensimmäisen oman EP-levynsä nimeltään Alku artisti julkaisi vuoden 2020 kesänä. Tätä aiemmin musiikkipedagogiksi valmistunut Aina vaikutti muun muassa Toistuvat Yllätykset -kokoonpanossa. Tänä vuonna hän sai erityistä tunnustusta, kun sanataiteilija nostettiin yhdeksi pandemiavuoden lupaavimmaksi tulokkaaksi YleX:n Läpimurto 2021 -äänestyskilpailussa.

Tulevan albumin parissa muusikko on tehnyt töitä koko kuluneen vuoden ajan ja tiimi odottaa innolla, että koko albumi saadaan julkaistua. Teoksen on määrä ilmestyä vuonna 2022.

Albumilta lohkaistu sinkku ulos tällä viikolla

Muistaisinpa-nimisessä singlessä on mukana vaikuttava tekijäkaarti, johon kuuluu muun muassa Yoad Nevo, joka on ollut tekemässä kappaleeseen miksausta ja lisätuotantoa. Nevon tiedetään työskennelleen muun muassa Ed Sheeranin, Sian ja Bryan Adamsin kanssa. Tämän lisäksi kansikuvan on loihtinut serbialaislähtöinen kuvaaja Sasa Mihajlovic, jonka töitä on päästy vuosien varrella ihastelemaan muotilehdistä kuten Glamour ja Marie Claire.

Blammo! Recordsille kiinnitetyn Ainan uusi single on kuunneltavissa kaikissa suoratoistopalveluissa perjantaina 12. marraskuuta alkaen.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Blammo! (@blammorecords)