”Ala-asteella oltiin ihastuneita niin kysyttiin ”alax olee?” tekstarilla” – Jami Faltin ja Pihlaja kertovat aikuisten välisestä ihastumisesta

Kerkko Lappalainen

Yhteiskappaleesta julkaistiin myös tarinallinen musiikkivideo.

Viimeisen parin vuoden sisällä suomiräppäreiden eturivistöön rehellisellä ja melodisella reality-räpillään rynninyt, vankan kuulijakunnan luonut omakustannetähti Jami Faltin muistetaan viimeisen vuoden ajalta niin Kerrostalo-debyyttialbumistaan kuin myös lukuisista singleistä.

Nyt runoilijanakin myös tunnettu artisti on julkaissut leikkimielisen ALAX?-kappaleen, jossa mukana kuullaan vierailemassa kotimaan R&B-kärkikastiin kuuluva Pihlaja, joka julkaisi viime vuonna Paha Barbi -nimisen toisen studioalbuminsa.

Viime vuonna monen harmiksi tamperelaisräppäriä ei vielä keretty näkemään isommilla festivaaleilla, mutta nyt tilanne on aivan toinen. Tänä vuonna artistin ensiesiintyminen nähdään muun muassa Blockfesteillä, jonne on myöskin kiinnitetty biisillä vieraileva Pihlaja.

Yhteiskappaleen nimi syntyi lapsuuden ajoilta tutusta lausahduksesta.

– Muistelin tossa yks päivä kun ala-asteella oltiin ihastuneita niin kysyttiin ”alax olee?” tekstarilla. Mietin et se ois läppä nimi biisille mis puhuisin aikuisten välisestä ihastumisesta, mihin voi kuuluu joskus skidisti toksinenki meininki luottamusongelmien ja sitoutumishaasteiden takia, kertoo Faltin.

Kuulijoiden yllätykseksi artisti julkaisi ensimmäisen parisuhdeteemoja käsittelevän kappaleensa.

– Kelasin et olis fresh tehdä täst aiheesta biisi mis on jäbän ja mimmin perspektiivit, niin kysyin Pihlajaa feattaamaan. Duunattiin Danitellon ja Aleksanteri Hulkon kans biitti ja kirjotettiin siin biisi loppuun Pihlajan kaa studiolla. Lopputulos on just semmonen kun PLAYA ja Paha Barbi voi antaa olettaa ja tehtiin tästä myös siisti tarinallinen musiikkivideo, Faltin jatkaa.

Alta voit kuunnella kappaleen musiikkivideon kanssa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.