Adikian uudella singlellä fiittaa Three 6 Mafia -alkuperäisjäsen Gangsta Boo

Ahmad Hemdan

Seinät on kolmas single Adikian debyyttialbumilta.

Neljän vuoden sisään useita sinkkuja ja kaksi EP:tä dropanneen Adikian tähänastisilla julkaisuilla ei ole juurikaan kuultu fiittejä. Tällä viikolla Rutilus-artisti esittelee kuitenkin astetta spessumman kollabon, sillä naisen tuore yhteistyökumppani on yhdysvaltalainen Memphis-rapin pioneeri Gangsta Boo.

Three 6 Mafiassa aikoinaan vaikuttanut uranuurtaja on äänessä Adikian kappaleella Seinät. Ghostaamisen tematiikalla leikittelevän kappaleen on tuottanut ”epäoikeuden jumalattaren” pitkäaikainen yhteistyökumppani Kalifornia-Keke.

Kappale on osa artistin tulevaa debyyttialbumia nimeltä Äiti, jonka on määrä tulla ulos myöhemmin tänä vuonna. Levyltä on aiemmin lohkaistu singlet Niket feat. Särre ja Lentokone.

Gangsta Boon kanssa tehty Seinät-single julkaistaan perjantaina 3. syyskuuta. Kannen näet alta.