2nen aikoo lunastaa paikan suomalaisen hiphopin Hall of Famesta

Joanna Suomalainen

Tähtäimessä legendastatus.

Espoolainen 2nen on julkaissut viimeisen singlelohkaisun debyyttialbumiltaan, jonka hän sai valmiiksi aiemmin tällä viikolla. GoodJobLarryn tuottaman kappaleen nimi on Legendastatus, ja se toimii myös tulevan albumin nimikkoraitana.

Kuten nimestäkin on mahdollista päätellä, on viime vuonna 325 Medialle sainatun 25-vuotiaan tähtäin korkealla. Tulevalla levyllä on hänen mukaansa äänessä Suomen paras räppäri.

– Vaikka saattaa vaikuttaa, että aika ballsy move lähtee raidaamaan ekaa albumia näinkin merkittävällä termillä kuin Legendastatus, niin tää on pitkä prosessi. Mä en claimaa sitä nyt, mut mä tiedän, että mä saan sen sit ku sen aika on. Ja täs koko ajan tehdään sitä, mikä on siinä vaiheessa legacyy ja sitä historiaa. I’m here to make history and this is the step one, 2nen täsmentää.

Legendastatuksella tulee olemaan kahdeksan kappaletta, joista nimikkoraidan lisäksi jo julkaistuja ovat Onnellinen sekä helsinkiläislaulaja Inan kanssa tehdyt Koodii ja Kuiskaan. Levy ei ole Kaksisen mukaan jokaiselle jotakin, mutta monelle jotakin.

– Tein albumikokonaisuuden, minkä takana voin seistä sataprosenttisesti ja olen ylpeä siitä.

Mutta keille kotimaisen rap-kentän tekijöille 2nen itse antaa legendastatuksen? Vastaus: Asalle, Elastiselle, Pyhimykselle, Skandaalille ja Cheekille, vaikka he eivät välttämättä olekaan hänen henkilökohtaisen ”Top 5 dead or alive” -listansa kärki.

Nouseeko 2nen suomalaisen hiphopin Hall of Fameen? Se jää nähtäväksi, mutta ainakaan liian vaatimattomasta asenteesta sen ei pitäisi olla kiinni.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.