Wu-Tang Clanin GZA tiputtaa tiedettä Tampereella ja Helsingissä – voita liput keikalle!

The Genius keikkailee maaliskuun alussa Tampere-talolla ja Tavastialla.

Legendaarisen Wu-Tang Clanin perustajajäseniin kuuluva GZA aloittaa maaliskuussa 45 kaupunkia kattavan Euroopan-kiertueen, jonka keikoista kaksi nähdään Suomessa. Pitkän linjan tekijä nousee DJ Symphonyn kanssa Tampere-talon Sorsaklubin lavalle sunnuntaina 3. maaliskuuta ja seuraavana iltana kaksikko nähdään Helsingin Tavastialla.

Keikoilta on lupa odottaa Wu-Tang -klassikoiden ja vuoden 1995 Liquid Swordsin materiaalin ohella myös tuoreempaa tuotantoa. Lukuisissa yliopistoissa luennoineen ja Netflixille jopa oman tiedeaiheisen sarjan tehneen artistin uuden Dark Matter -albumin on määrä ilmestyä alkuvuoden aikana.

Nyt Klangi järjestää yhteistyössä Tampere-talon ja Tavastia-klubin kanssa kilpailun, jossa on jaossa kaksi kahden hengen lippupakettia kumpaankin tapahtumaan. Liput arvotaan alla olevaan kilpailukysymykseen oikein vastanneiden kesken.

Minkä nimisen sooloalbumin GZA julkaisi ennen Liquid Swords -klassikkoaan?

Kilpailuaikaa on maanantaihin 25. helmikuuta asti. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Huom! Tampere-talon keikka on ikärajaton, mutta Tavastialle ikäraja on 18 vuotta.