Lukemista joululomille? Osallistu kilpailuun ja voita Uniikin kirja!

Ville Syväluoma

Uusiin koteihin lähtee kolme signeerattua kirjaa.

Rähinä Recordsin tarinan yksiin kansiin  syksyllä 2018 laittanut kirja on saanut oman ”spin-offinsa”, kun yksi veljeksistä on julkaissut oman kirjansa. Ensimmäisenä oman kirjansa Rähinän perustajajäsenistä on saanut Uniikki.

Teos kantaa nimeä Uniikki elämä, ja sen on kirjoittanut artisti itse yhdessä journalistina ja kirjailijana tunnetun Miikka Anttosen kanssa. Kapasiteettiyksikkö-jäsenestä ei kuitenkaan ole tehty ihan perinteistä elämäkertaa.

Teosta voisi paremminkin kuvailla motivaatio- ja self help -oppaaksi. Se tarjoaa omaelämäkerrallisten tarinoiden kautta kerrottuja oppitunteja muun muassa onnellisuuden tavoittelusta, mielenterveyshäiriöistä, sosiaalisesta mediasta, positiivisesta vaikuttamisesta, menestymisestä sekä vaikeuksien selättämisestä.

Klangi järjestää nyt yhteistyössä kustannusyhtiö Otavan kanssa kilpailun, jossa teos lähetetään kolmelle onnekkaalle Uniikin ja Miikka Anttosen signeerauksilla. Kirjat arvotaan alla olevaan kilpailukysymykseen oikein vastanneiden kesken.

Mikä on Uniikin uusimman singlen nimi?

Kilpailuaikaa on keskiviikkoon 16. joulukuuta asti. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.