Kesän päätösbileinä toimii Fetty Wapin ensimmäinen Suomen-keikka – voita liput tapahtumaan!

Bileissä tunnelmaa nostattavat myös kotimaiset DJ-kaksikot HOODWATCH ja DOSĒ.

Tänä vuonna MTV:n VMA Awards järjestetään ensimmäistä kertaa New Jerseyssä, minkä kunniaksi show’n päätöksenä lavalle nousee paikallisten legendojen all star -kokoonpano. Kattauksen tuorein nimi Fetty Wap nähdään kuitenkin sitä ennen Suomessa, sillä artisti keikkailee The Circuksessa lauantaina 7. syyskuuta.

Etenkin Trap Queen -megahitistään tunnetun Fetty Wapin mukana Helsinkiin saapuu kanadalainen Peter Jackson, jonka tuorein EP Canadian Boy julkaistiin maaliskuussa. Kotimaisista osaajista iltaan tuo omat mausteensa DJ-duot HOODWATCH ja DOSĒ.

Nyt Klangi järjestää yhteistyössä Central Line Entertainmentin kanssa kilpailun, jossa on jaossa kolme kolmen hengen lippupakettia tapahtumaan. Liput arvotaan alla olevaan kilpailukysymykseen oikein vastanneiden kesken.

Mikä on Fetty Wapin uusimman singlen nimi?

Kilpailuaikaa on maanantaihin 2. syyskuuta asti. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.