Viraali-ilmiöksi noussut virolainen Nublu saapuu kesällä Korjaamolle

Keikka on rap-artistin ensimmäinen Suomessa.

Virolainen viraali-ilmiöksi noussut rap-artisti Nublu heittää tulevana kesänä ensimmäisen keikkansa Suomessa. Keikka järjestetään Helsingin Korjaamon Vaunusalissa lauantaina 15. kesäkuuta.

Salaperäinen artisti julkaisi ensimmäisen Droonid-singlensä vuonna 2018 ja sinkoutui hetkessä yhdeksi Viron musiikkikentän hehkutetuimmista tulokkaista. Kappaletta seurasi kesähitti Mina Ka, jonka seurauksena Nublun ensimmäinen kesäkiertue loppuunmyytiin nopeasti. Estonian Music Awards -gaalassa hänet palkittiin vuoden miesartistina ja hän voitti myös vuoden parhaimman kappaleen kategorian.

Nublu on tullut tunnetuksi muun muassa omalaatuisista videoistaan. Ota alta haltuun öölaps!, joka on artistin katsotuin video YouTubessa.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.

Lipunmyynti keikalle alkaa Tiketissä maanantaina 29. huhtikuuta klo 10.00. Tapahtuma löytyy Facebookista täältä.