Kamppailutähti Vavansambo karkotetaan – ”Tää on mun maa, mun koti, mun kaikki on täällä”

Vavansambo karkoitetaan
Vavansambo on thainyrkkeilyn kolminkertainen Suomen mestari.

Kotimaisista kamppailuilloista tuttu Vavansambo ei tiedä, mitä häntä odottaa maassa, josta hän lähti teini-ikäisenä.

Vavansambona tunnettu kamppailija Volodymyr Holubiev kertoo TikTok-videollaan, että hänen karkotuksensa Suomesta pannaan täytäntöön torstaina. Hänen mukaansa hänet lennätetään ensin Puolaan, josta hänet kuljetetaan vuokra-autolla Puolan ja Ukrainan rajalle ja luovutetaan Ukrainan viranomaisille.

Korkein hallinto-oikeus päätti keväällä, että Holubiev karkotetaan. Päätös perustuu hänen rikostaustaansa: hän sai viiden vuoden vankeusrangaistuksen muun muassa törkeästä huumausainerikoksesta. Karkotukseen liittyy myös maahantulokielto Schengen-alueelle.

Holubiev muutti Suomeen 16-vuotiaana. Nyt hänet palautetaan maahan, johon Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen helmikuussa 2022.

Lue myös: Brooklynin kaduilta maailman huipulle – legendaarinen nyrkkeilijä Mike Tyson avaa elämänsä Netflixillä

Videolla Holubiev on silminnähden järkyttynyt ja purkaa turhautumistaan myös voimakkain sanoin.

– Mä sekoon oikeesti pikkuhiljaa. […] Mä yritin niin kovasti. Mä yritin niin kovasti.

Hän korostaa istuneensa tuomionsa loppuun ja myöntää, että seurauksia olisi pitänyt miettiä jo nuorena.

– Ois pitäny ajatella. […] Ei ollu aivot silloin. Nyt on. Ja nyt kun on aivot, sä haluut lähettää mua.

Suomea hän pitää kotinaan.

– Tää on mun maa, mun koti, mun kaikki on täällä. […] Minne mä meen? Mitä mä teen siel?

Videota on katsottu yli 230 000 kertaa, ja moni seuraaja on osoittanut tukensa. Ukrainalaistaustainen Holubiev on tullut laajemmin tunnetuksi etenkin Ice Cage -tapahtumista ja IFC-illasta. Hän on moninkertainen thainyrkkeilyn Suomen mestari, ja Combat Sambossa hän on voittanut EM-hopeaa.

Katso Vavansambon video TikTokissa alta.

Lue lisää ajankohtaisia urheilu-uutisia!

@vavansambo #vavansambo ♬ alkuperäinen ääni – vavansambo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *