Takavuosien kotimainen hiphop-levymerkki on tekemässä paluuta

Suomessa toimii ja on toiminut useita urbaaniin musiikkiin erikoistuneita labeleita, joista osa oli edustettuna Asan t-paidassa parin vuoden takaisilla Blockfesteillä.
Petri Anttila

Ensimmäinen uusi julkaisu on tulossa kesällä.

Klangin tietojen mukaan yksi 2000-luvun kotimaiseen hiphopiin erikoistunut lafka on suunnittelemassa paluuta. Levy-yhtiöllä ei ole ollut enää aikoihin aktiivista julkaisutoimintaa, vaikka sen perustajilta onkin kuultu uutta materiaalia viime vuosina.

Tällä hetkellä labelilla on meneillään neuvottelut, joissa se hakee itselleen yhteistyökumppaniksi suurempaa levy-yhtiötä. Mikäli diiliä ei saada aikaan, niin levymerkki jatkaa tulevaisuudessakin sataprosenttisen itsenäisenä.

Levy-yhtiön tallissa on aiemmin vaikuttanut artisteja, jotka ovat sittemmin takoneet useita kulta- ja platinalevyjä muilla lafkoilla. Uusi tuleminen tarkoittaa tässä tapauksessa myös pitkälti uutta artistirosteria, ja levy-yhtiö onkin jo neuvotellut sopimuksista useiden artistien kanssa.

Ensimmäisen julkaisun on tarkoitus tulla ulos kesän aikana. Lisäksi suunnitelmissa on aloittaa loppukesästä uuden studion rakentaminen Helsinkiin.