Suomen suurimmat festivaalijatkot tänäkin vuonna Blockfesteillä: Nokia Arena muuntautuu jälleen massiiviseksi klubitilaksi

Meininki oli katossa viime vuoden jatkobileissä.
dn.shade

Edellisenä vuonna jatkobileissä todistettiin lukuisia live- ja DJ-esiintymisiä.

Viime vuonna ensimmäistä kertaa Tampereen Nokia Arenalla järjestettiin kaksipäiväiset, ennakkoon loppuunmyydyt Blockfestin viralliset jatkobileet. Suomen historian suurimmat festivaalijatkot ovat tapahtumassa myös tänäkin vuonna samassa paikassa, perjantaina ja lauantaina 18.-19. elokuuta festivaalitapahtuman live-esiintymisten jälkeen.

Vuonna 2022 areenan päälavalla todistettiin, kun jatkobileiden kiinnitettyjen artistien lisäksi liveshow’n kävivät heittämässä Suomen rap-eturivistöön kuuluvia esiintyjiä, kuten muun muassa CostiGettomasaKerzaAres, FabeTuristi ja Cledos.

Nokia Arena muuttuu festivaaliviikonlopun ajaksi massiiviseksi klubitilaksi tarjoten maailmanluokan jatkopuitteet kolmella erillisellä esiintymisalueella sekä koko yön auki olevilla lukuisilla anniskelu- ja ruokapisteillä yhtään unohtamatta sisävessoja. Bileiden monipuolinen ohjelma tulee koostumaan artistien live-vedoista sekä eri dj-seteistä.

Afterparty-ohjelma julkaistaan myöhemmin kesällä, jolloin myös tapahtuman virallinen lipunmyynti käynnistyy. Edellisen kerran liput jatkobileisiin myytiin alle viikossa loppuun. Hankkimalla Flex- tai Exclusive-lipun Blockfesteille on sisäänpääsy Arena-jatkobileisiin taattu.

Alta voit vielä fiilistellä kuvia viime vuoden isoimmista jatkobileistä.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Blockfest (@blockfest) jakama julkaisu