Seuraava klubibängeri: Pyrythekid palaa juurilleen singlellään

Monsp Recordsin artisti julkaisi uuden kappaleen.

Jyväskylässä asusteleva Pyrythekid julkaisi uuden kappaleen, joka poikkeaa artistin aikaisemmasta hieman vakavammasta tuotannosta. Single kulkee nimellä Tipsy, ja se esittelee artistista juhlivamman puolen klubibängerin muodossa.

Musiikin teon lomassa artisti vieraili viime syksynä myös muun muassa Sonnin Taacca -podcastissa eli nykyiseltä nimeltään Taakka.

Idea biisiin syntyi artistin juurista musiikin kanssa.

– Kun aloin tekemään musaa niin tehtiin oikeestaan vaan elektronista musiikkia. Sit kun rupesin soittaa dj:nä niin sekin oli pitkään pelkästään sellasta klubimusaa, räppiin siirryttyäni noi elementit ja jutut jäi. Koin, että tää oli tässä vaiheessa luonnollinen siirtymä koska halusin tehdä puhtaasti sellaista musaa minkä tekemisestä tulee hyvä mieli, hän kertoo naurahtaen.

Levyjen soittamiseen artistilla on ollut intohimoa jo lapsesta saakka.

– Sain ekan dj kontrollerin 11-vuotiaana joululahjaks. Olin koko vuoden leikkiny radiolla,  et se on semmonen dj vehje, siinä oli se yks nappula ja vääntelin sitä aina eri biisien aikana kovemmalle ja hiljemmalle vähän niinku soittaisin. Kun sain lahjaksi oikeen laitteen nii oikeesti näpräsin sitä joku 8 tuntia päivässä.

Moninaisella musiikin osaajalla on tarkoituksena laajentaa muutenkin toimintaansa lähitulevaisuudessa vahvasti myös räppäämisen ulkopuolelle.

– Tarkoituksena ois muun muassa laajentaa keikkailua myös DJ-toiminnan puolelle, enempää en paljasta tässä vaiheessa, hän sanoo salaperäisesti.

Tipsy on kappale, jonka tarina on simppeli.

– Tälläsessa musas ei oo niin kyse siitä mitä sanoo vaan täs mennää fiilis pohjalla, se on sitä sellasta klubi musaa mitä haluan nyt luoda. Haluun ottaa breikkii sellasesta liian totisesta musasta ja luoda enemmän tän tyylisiä biisejä lähitulevaisuudessa, muutamien feattejen lisäks missä oon messissä.

Esiintymisiä artistilta tulee muun muassa Emma Gaalan tulokasosiossa sekä Blockfestien järjestämällä Rap Cityn Jyväskylän keikalla. Näiden lisäksi Pyrythekid toivoo kesältä kuuntelijoilta hyvää ja positiivista vastaanottoa uusien kappaleiden myötä.

Markkinoinnin evästeet tulee hyväksyä, jotta näet upotuksen. Muuta evästeasetuksiasi.